Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Michaela Black

(liittynyt 28.12.2016)

1.luokka

karma:  +104/-0

Nimi: Michaela Luna Manuela Black Saldo: 108 kaljuunaa
Sukupuoli: Nainen Tupapisteet: +17/-0
Syntymäpäivä: 11.1. Kirjoitetut tarinat: 28 kpl
Verisääty: Jästisyntyinen Viimeinen läsnäolo: 14.3.2017
Sauva: Hopeavaahteraa, 17 ja kolmasosa tuumaa, ydin thestralin jouhi, erittäin voimakas ja vaarallinen, uskollinen.
Suojelius: Lumikurki  
Valinnaisaineet: Ennustaminen ja numerologia
Kokeiden tulokset: -
Suoritetut läksyt: Lentäminen I, Numerologia I

 

Luonne

​Michaela on hyvin omanlaisensa persoona. Hänen ujo, ylpeä luonteensa vaatii häneltä paljon uhrauksia ja itsehillintää. Michaela on aina ollut liian ylpeä pyytääkseen apua keneltäkään. Hän on hyvin omatoiminen ja tekee kaiken mielellään itse. Michaela ei luovuta koskaan, vaan tekee kaiken loppuun asti. Hänessä on hieman perfektionistin vikaa ja hänen on hyvin vaikea sietää epäonnistumista. Michaela on köyhä ja säästäväinen eikä siedä tuhlausta, mutta on myös hyväsydämminen ja antaa mielellään omastaan toisillekin. 
Michaela on älykäs ja yrittää saavuttaa elämässään jotain suurta. Viisautensa ansiosta hän ymmärtää usein enemmän asioita, kuin muut ikäisensä. Michaela on pienestä pitäen rakastanut kirjoja. Tradegiaa, fantasiaa, romantikkaa ja jopa tietokirjallisuutta. Eniten hän pitää myyteistä, joissa kerrotaan linnuista. Michaela on dramaattinen ja toivoo usein, että hänelle kävisi samoin, kuin kirjojen sankareille. Kun hän lukee kirjoja, hän syventyy kirjaan ja uppoutuu sen sisälle. Hän voi herätä kirjansa parista tietämättä edes onko yö vai päivä. 
Jos Michaelaa loukkaa saa olla varma että hän muistaa sen ikuisesti. Hän pitää eräänlaista "kiusaamispäiväkirjaa" ja kirjoittaa sinne kaikki pienistä haukkumisista syrjintään ja tönimiseen. Michaela joutuukin ostamaan uusia päiväkirjoja luonnottoman usein. Kun koulu on alkanut, hän ei kuitenkaan ehdi kirjoittaa kaikkea. 
Michaela on loistava laulaja. (Vain silloin kuin kukaan ei kuule.) Hän ei tiedä sitä itsekään, mutta ne jotka ovat kuulleet hänen laulavan tietävät sen. Hän rakastaa laulamista ja musiikin kuuntelua. Erityisesti Michaela pitää klassisesta ja surumielisestä musiikista, johon voi eläytyä täydellisesti. Hän kirjoittaa muistiin erilaisten laulujen nimiä ja sanoja, jotta voisi opetella laulamaan niitä. Michaela rakastaa myös runoja ja kirjoittaa niitä itsekin.
Michaela on hyvin hyvin epäsosiaalinen. Hän inhoaa toisiin ihmisiin tutustumista ja on siksi melkein aina yksin. Michaela pitää hyvin paljon yksinolosta ja omasta rauhasta, joten yksinäisyys ei ole ongelma. Hän on hyvin varautunut ja vähäpuheinen tuntemattomien seurassa. Michaela hätkähtää, jos joku puhuttelee häntä ja hän inhoaa parityöskentelyä ja suullisia tehtäviä. Michaela on hyvin salailevainen ja sulkeutunut, eikä välitä muista ihmisistä juurikaan. 
Hän pitää hyvin paljon kaikista linnuista ja ihailee niiden vapautta lentää minne vain tahtoo. Michaela haluaisi oppia lentämään hyvin ja kuulua Korpinkynnen huispausjoukkueeseen, mutta ei uskalla kysyä sen kapteenilta lupaa liittyä. Hän katselee usein taivaalle nähdäkseen linnut, jotka kartelevat ympäriinsä. Johtuu kai juuri Michaelan maltista ja rauhallisuudesta, että hän saa usein monet linnut luottamaan itseensä. Kotonaan Espanjassa Michaela viettää mielellään aikaa meren rannalla lokkeja ja muita lintuja tutkien. Hänen suurimpiin unelmiinsa kuuluu matka Siperiaan katsomaan lumikurkia.
Michaela on taikauskoinen ja pitää ennustamisesta. Hän näkee jostain syystä enneunia ja joutuu välillä transsiin, jossä hän ei voi hallita itseään. Se harmittaa Michaelaa, sillä hän pelkää tekevänsä jotain vaarallista, tai hirveää. 

Ulkonäkö

 Michaela on hyvin hyvin hoikka ja lääkärien mielestä huolestuttavan alipainoinen. Hän näyttää siltä, että hänen luunsa voisivat hetkellä millä hyvänsä tunkeutua kuolemankalpean ihon läpi. Monet ihmiset kauhistelevat asiaa ja väittävät Michaelan näyttävän vampyyriltä. Tämä ei ole kuitenkaan Michaelan vika, sillä hän on luonnostaan laiha ja hänellä on paljon allergioita joten hän ei voi syödä kovin monia ruokia. Michaelan vasemmassa olkapäässä on pieni kotkan pään muotoinen merkki. Michaela ei tiedä, milloin ja mistä se on tullut, mutta haluaisi selvittää sen.
Michaelan hiukset ovat pikimustat kuin korpin sulat. Ne ovat lisäksi hyvin kiharat ja yltävät kiharoista huolimatta vyötärölle asti. Michaela pitää hiuksensa aina auki, että voi tarvittaessa piilottaa kalpeat kasvonsa niiden taakse. Hiusten päällä on usein pikimusta noidanhattu, jossa on tummansininen nauha. Hattu, jota Michaela käyttää aina kuin on mahdollista on ainoa laatuaan. Vaikka sitä ei tiedetä, se on itsensä Rowena Korpinkynnen suippohattu. Se oli vain jotenkin päätynyt matami Malkinille, jolta Michaela osti sen.
Michaelan vaatteet ovat usein hiukan liian pieniä. Ne ovat yleensä mustia ja valkoisia. Jästivaatteiksi sopivat hyvin tiukat legginssit, musta neule ja tiukka valkea t-paita, jossa voi olla linnun kuva. Michaela käyttää mielellään koulupukua jästimaailmassakin, sillä se tuo yhteenkuuluvuutta velhomaailmaan. Tummansininen kravatti on Michaelasta ihana, sillä se sopii hyvin suippohatun kanssa. 
Michaelan kuolemankalpeissa kasvoissa on kaksi suurta syvän tummansinistä viisaan näköistä silmää joiden alapuolella on kapeahuulinen suu joka ei naura juuri koskaan. Hänen silmänsä vuotavat kyyneliä useammin kuin kerran viikossa, mutta sen hän yrittää salata muilta. Silmät pysyvät yleensä tyynenä, mutta joskus ne näyttävät suorastaan salamoivan. Silmiä kehystävät luonnostaan pitkät mustat ripset, jotka kartuvat kauniisti. Ne näyttävät hurmaavalta, kun Michaela räpyttelee silmiään. Michaelan nenä on hyvin muodostunut ja siro. Hänellä on korkea otsa, mutta sitä ei yleensä näy suippohatun alta.
Michaelalla on pitkät raajat ja hän on aika pitkä ikäisekseen. Hänellä on vasemmassa kädessä vanha hopeanvärinen rannekello, joka on hänen äitinsä suvun sukukalleus. Michaela ei meikkaa, eikä hänellä olisi siihen rahaakaan. Michaela on vasenkätinen, mutta osaa käyttää myös oikeaa kättään.

Perhe, läheiset ja ystävät

Michaela on jästiperheestä, johon kuului hänen lisäkseen äiti ja isä. He asuivat Espanjassa pienessä maalaiskylässä. Kun Michaela oli pieni, hänen vanhempansa tajusivat, että hän oli noita. Isä järkyttyi kovasti, sillä hänen sisarensa oli ollut noita ja kuollut taistellessaan Voldemortia vastaan. Äitiä ei kuitenkaan haitannut, että Michaela oli noita. Vanhemmat eivät koskaan puhuneet velhoista ja noidista, vaan päättivät kertoa siitä Michaelalle, vasta kun hän saisi kirjeen Tylypahkasta. Kun Michaela oli 7-vuotias hän räjäytti kuitenkin vahingossa ilotulituslaatikon ja olisi kuollut, ellei hänen äitinsä olisi pelastanut häntä. Michaelan äiti kuoli räjähdykseen, ja isä suuttui siitä hyvin paljon. Hän sulki Michaelan komeroon ja murtui aivan täysin toivoen Michaelan kuolevan. Michaela muutti siksi asumaan Juan-enonsa luo meren rannalle.

Daniela Aya Natalia Black O.s. Lopez 
Michaelan edesmennyt äiti, jonka kuolemasta isä syyttää Michaelaa. Hän oli kotoisin Espanjasta ja asui siellä koko elämänsä. Daniela oli herkkä ystävällinen kaunotar, josta oli vaikea olla pitämättä. Hänen kirkkaanvihreät silmänsä tuikkivat kuin tähdet ja mustat olkapäille ylettyvät kiharat näyttivät aina hyvinhoidetuilta. Danielan lempeän luonteen ansiosta hän sai paljon ystäviä ja häntä muistellaan aina hyvällä. Hän ei suuttunut juuri koskaan, mutta olisi varmasti halunnut miehensä huolehtivan Michaelasta oman kuolemansa jälkeen. Michaela muistaa äitinsä hyvin, eikä voi koskaan unohtaa suruaan tämän kuolemasta. Michaela tietää kuitenkin, että äiti teki sen hänen takiaan, joten hän yrittää pysyä hengissä, ettei äiti olisi kuollut turhaan.

Scott Erik Jeremy Black 
Michaelan kiivasluonteinen isä, joka vihaa tytärtään tämän noituuden takia. Hän on kotoisin Skotlannista, mutta asuu tällä hetkellä Sveitsissä. Scottilla on lyhyet ruskeat hiukset ja harmaansiniset silmät, jotka leimuavat hänen suuttuessaan. Hän suutuu usein, mutta hänen raivonpurkauksensa eivät yleensä kestä kauaa. Muuten hän on kuitenkin hyvin miellyttävä mies. Hän on ammatiltaan liikemies, joka matkustelee paljon ja on salaa rikastunut työllään. Scott on viekas mies ja osaa valehdella hyvin jos vain tahtoo, mutta yleensä hän ei sitä tee. Hän ei kuitenkaan ole kertonut Michaelalle, että hän on mennyt uudestaan naimisiin ja saanut toisen lapsen, Faithin. Michaela ei puhu mielellään isästään, sillä häntä harmittaa, että isä vihaa häntä.

Lovisa Rosalind Black O.s. Widmer
Michaelan isän uusi vaimo, josta Michaela ei tiedä mitään. Lovisa on Sveitsiläinen noita, mutta Scott ei tiedä hänen olevan noita. Hän on hyvin miellyttävä ja vaatimaton ihminen. Lovisalla on pitkät vaaleat kiharat, jotka hän letittää päivittäin. Hänen tummia silmiään korostavat kauniit ripset, jotka kartuvat hieman. Lovisa on lempeä, periksi antamaton, rohkea ja pitää lapsensa turvallisuutta maailman tärkeinpänä asiana. Lovisa on köyhästä perheestä ja on paimentanut koko lapsuutensa vuohia Alpeilla. Hän on sen takia kehittynyt nopeaksi ja ketteräksi. Lovisa kävi kuitenkin Tylypahkan ja oli Rohkelikon tuvassa. Hän rakastaa eläimiä hyvin paljon ja jäikin aikuistuttuaan paimentamaan vuohia perintötilalleen. 

Faith Åsa Emily Black
Michaelan nelivuotias sisarpuoli, josta Michaela ei tiedä mitään. Faith on suloinen ja älykäs pikkutyttö, jolla on ihastuttava hammashymy. Hänen suuret kullanruskeat silmänsä näyttävät hymyisevän, vaikka tyttö itkisikin. Ei vielä tiedetä, onko hän noita, vaiko ei. Faith rakastaa perheen vuohilaumaa ja leikkii vuorilla vuohien kanssa kaiket päivät. Hän ei tahdo pahaa kenellekään ja järkyttyy, jos jotain hirveää tapahtuu. Hänen viaton olemuksensa ja iloisuutensa hämmästyttäisi kaupunkilaisia, jotka eivät usko tuollaisten luonnonlasten olemassaoloon. Faithin paksut tummat hiukset ovat usein takkuisia ja täynnä heiniä, munnä hän ei välitä siitä. Hän oppii mielellään uusia asioita ja yrittää opettaa vuohille temppuja, muttei kuitenkaan onnistu kovin usein. 

Juan Antonio Lopez 
Michaelan Espanjalainen eno, jonka luona Michaela on asunut viimeiset neljä elinvuottaan. Juan on ystävällinen ja päättävätinen ihminen, joka ei luovuta koskaan. Hänen mustat silmänsä näyttävät siltä, että ne näkisivät ihmisen tunteisiin. Juanin mustat hiuset ja parta sekoittuvat vahvoihin kulmakarvoihin ja alituisesti ruskettunut iho näyttää siltä, että hän ottaisi koko ajan aurinkoa. Hän on harteikas ja aika pitä mies, jolla on loistavat kokkaustaidot. Juan loihtii milloin mitäkin herkkuja lapsilleen ja Michaelalle ilman taikasauvaa. Hän on useimmiten hyväntuulinen, vaikka kymmenen vuoden takainen vaimon menetys paihaa hänen mieltään yhä. Michaela rakastaa enoaan, vaikka tämä sääliikin häntä, eikä Michaela pidä säälistä.

Jose Manuel Lopez
Michaelan 17-vuotias serkku, joka ei juurikaan välitä Michaelasta. Jose on tummahiuksinen ja harmaasilmäinen teini, joka haluaisi jo olla aikuinen ja muuttaa pois kotoaan. Hän pitää Michaelaa kummallisena mielipuolena, eikä välitä juurikaan muiden ihmisten seurasta. Jose haaveilee insinöörin urasta ja opiskelee ahkerasti jästikoulussa. Hän on huono ajattelemaan muiden tunteita ja loukkaakin usein muita tarkoittamatta mitään pahaa. Josen mielestä säännöt ovat hyvin tärkeitä ja noituus pitäisi kieltää lailla. Hän ajattelee olevansa ansassa, koska joutuu asumaan niin kaukana kaupungista. Vaikka Jose muistuttaakin ulkonäöltään paljon isäänsä, hän ei ole perinyt isänsä ystävällistä luonnetta.

Esther Teresa Lopez 
Michaelan 11-vuotias serkku, joka on myös Michaelan ensimmäinen ystävä. Estherillä on paksut mustat hiukset ja utuisen vihreät silmät. Hän on hyvin ymmärtäväinen ja empaattinen ihminen, joka ei piittaa erilaisuudesta. Esther on hyvin suvaitsevainen ja ystäviään puolustava henkilö, jonka takia hän joutuu usein riitaan veljensä kanssa. Esther rakastaa merta ja voi istuskella rantakallioilla tuntikausia tujottaen merelle. Hän on loistava surffaaja ja uimari, sillä hän liikkuu vedessä yhtä nopeasti ja helposti kuin kuivalla maalla. Esther harrastaa valokuvaamista ja näyttelemistä, eikä oikein välitä koulunkäynnistä, jonka takia hänen arvosanansa eivät ole aivan parhaasta päästä. Liikunnassa hän kuitenkin loistaa. Esther toivoo, että pääsisi joskus kokeilemaan riippuliidintä.

Carmen Aya Teresa Lopez
Michaelan isoäidin isoäidin äiti, joka oli näkijä ja löysi Korpinkynnen ajatteluhuoneen ennen Michaelaa. Carmenilla oli kirkkaanvihreät silmät ja samanlaiset hiukset kuin Michaelalla. Hän oli ovela ja viisas, mutta myös hyväsydämminen. Carmen kirjasi ennustuksensa huolellisesti muistiin ja piti päiväkirjaa jälkipolvia varten. Hän selitti tarkkaan päiväkirjassaan monia asioita Korpinkynnen tuvan historiasta ja auttoi siten nykyajan historioitsijoita. Carmen kuului aikansa kuuluisimpiin noitiin ja oli Harmaan leidin hyvä ystävä. Kouluaikoinaan hän suunnitteli uusia loitsuja ja yritti kehitellä omia taikajuomiaan. Carmen menestyi hyvin koulussa ja kertoi päiväkirjassaan aikovansa opettajaksi Tylypahkaan. Carmenista on muotokuva Tylypahkan loitsukäytävällä.

Elizabeth "Beth" Louisa Murray
Michaelan paras ystävä, joka kuuluu Rohkelikon tupaan. Elizabeth toivoo itseään puhuteltavan Bethiksi, sillä ei pidä nimestään. Hänellä on leiskuvanpunaiset hiukset ja tasaisenharmaat silmät. Beth osaa halutessaan hymyillä valloittavasti. Hän pitää numerologiasta ja lentämisestä. Beth on luotetta, rehellinen ja uskalias nuori noita, johon Michaela tutustui Viistokujalla. Bethin isä kuuluu kuitenkin pimeän puolelle ja yrittää saada Michaelan salaperäisen rasian. Beth kuuluu puhdasveriseen velhosukuun, mutta sillä ei ole hänelle mitään merkitystä. Sen takia hän tietää velhomaailmasta paljon olennaisia asioita jo ennen Tylypahkaan menoa. Hän on myös ensimmäisellä luokalla. Michaelasta tuntuu, että Bethiä vaivaa jokin synkkä salaisuus, jota tämä ei uskalla kertoa. 

Antonia Lilian de Rosa
Michaelan uusi ystävä Tylypahkassa. Antonia on ylpeä ja rauhallinen noita, joka tekee kaiken maltillisesti. Hän on kotoisin Italiasta, Venetsiasta. Michaelan tavoin hän omistaa paljon salaisuuksia, joita hän suojelee tarkoin muilta ihmisiltä. Hän on tarkka, turhamainen ja huolehtii ulkonäöstään vähän liikaakin. Silti Michaela pitää hänestä. Antonia on myös ensimmäisellä luokalla Tylypahkassa. Hän on Michaelan tavoin Korpinkynsi, luultavasti älynsä takia. Hän on kiltti ja huomaavainen, mutta vain jos tutustuu häneen kunnolla. Antonia on hyvä loitsuissa ja muinaisissa riimuissa, mutta huono taikajuomissa. Hänellä on Snow-niminen tunturipöllö. Antonialla ei ole paljoakaan ystäviä, mutta hän yrittää saada niitä, sillä toisin kuin Michaela, hän ei ole juurikaan ujo, vaan hän uskaltaa puhua muillekin ihmisille. 

Olivie Amy Carlotta O'Brian ja Marie Lynn Josie O'Brian
Michaelan vihollisiin Tylypahkassa lukeutuvat muun muassa O'Brianin kaksoset Marie ja Olivie. He käyvät Tylypahkassa ensimmäistä luokkaa ja kuuluvat Puuskupuhiin. Tytöt ovat täysin identtisiä, heillä on pähkinänruskeat hiukset ja pienet rusehtavat silmät. He nauravat usein ja nauttivat elämästä. Vaikka tytöt ovatkin ahkeria ja reiluja Puuskupuhien tapaan, he kuitenkin kiusavat Michaelaa jostain syystä, jota Michaela ei vielä tiedä. Kaksosten kasvot ovat täynnä pisamia, joiden olemassaolo harmittaa heitä kamalasti. Heillä on myös Frédéric-niminen isoveli, joka oli Luihuisessa, ennen kuin hänet erotettiin Tylypahkasta. Frédéric syyttää siitä Michaelaa ja hautoo sisartensa kanssa kostoa. Michaela ihmettelee edelleen, miksi O'Brianit vihaavat häntä.

Muuta

x Lempivärit: valkea, tummansininen.

x Lempitaikaeläin: Feenikslintu

× Lempieläin: Susi

× Lempilintu: Lumikurki

x Lempiruoka: kalapuikot

x Lempikarkki: suklaasammakot

x Lempipeli: velhošhakki

x Lempiaine: Ennustus

x Lempipaikka: Tylypahka

x Lempihuispausjoukkue: Muuttosuon Muuttohaukat

x Lempivuodenaika : talvi

 

Tavarat

KIRJAT 1.luokan kirjat

 

TAVARAT KPL LISÄTIETO
taikasauva 1  
noidankattila  1 tinaa, koko 2
lasi- tai kristallipullosarja 1  
kaukoputki 1  
messinkinen punnussarja 1  
tavallinen työkaapu 3 musta
tavallinen suippohattu 1 musta
suojakäsineet 1 lohikäärmeen nahkaa
talviviitta 1 musta, hopeakiinnikkeet
tupahuivi 1 mustahopearaidallinen
     
     
KERTAKÄYTTÖISET    
-    
SUKLAASAMMAKKOKORTIT    
-    

 

MERKIT  
Tarinat Tapahtumat
Aloittelija. Olet kirjoittanut ensimmäisen tarinasi. Saat palkinnoksi aloittajan merkin. Odottelemme Pensievessä innokkaasti uusia tarinoitasi.Eka kymppi. Onneksi olkoon! Olet selvittänyt tietäsi eteenpäin Pensieven Tylypahkassa jo 10 tarinan verran. Tästä on loistavaa jatkaa.20 kultaista rustausta. Toinen kymppi rikki! Ahkera kirjoittaja on pistänyt parastaan, onneksi olkoon!
Muut  
 
 

TARINAVIERASKIRJA

! Kirjoita uusi tarina vasta, kun edellinen on arvosteltu !

x tänne voit: kirjoittaa tarinasi, jättää viestin hahmolle/hahmon kirjoittajalle, tehdä ostoksesi

x älä kirjoita: yleisiä kuulumisia, liittymispyyntöjä, mainoksia

Ostoksista: kirjoita missä ostat ja mitä ostat. Minua auttaa paljon, jos merkitset myös ostosten hinnat ja yhteissumman ylös. Esimerkiksi näin: ostan kaksi kahvia (2 kaljuunaa) ja kynäpuodista yhden sulkakynän (1 kaljuuna), yhteensä 3 kaljuunaa.

Michaela Black <  1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: Michaela Black

22.01.2017 13:29
Luku 13

Michaela heräsi aikaisin aamulla, murheen murtamana. Hän piristyi kuitenkin huomatessaan, että oli maanantai. Koulu alkaisi tunnin kuluttua. Michaela vilkaisi lukujärjestystään, jonka hän oli laittanut laukkunsa pohjalle. Ensimmäisellä tunnilla näkyi olevan ennustusta. Michaela nousi nojatuolisängystä, joka muuttui taas tavalliseksi nojatuoliksi. Michaela hiippaili hiljaa ennustustarvikehyllyn luo ja katseli sitä tarkkaan. Teekuppeja, kristallipallo, korttipakkoja ja ohut vihko, jossa luki:

Ennustusta
Carmen Lopez

Michaela muisti taas hämärästi kuullensa nimen jossain. Hän ei kuitenkaan tiennyt, missä oli kuullut sen. Michaela katseli mietteistään kirkasta kristallipalloa ja näki säikähdyksekseen jonkun tuijottavan takaisin. Suuret vihreät silmät katsoivat Michaelaa. Säikähdyksestä toivuttuaan hän kuitenkin huomasi, että kristallipallon takana oli pieni liikkuva muotokuva. Michaela nosti sen pois kristallipallon takaa ja katseli sitten tarkkaan mustakiharaista teiniä, jolla oli luonnottoman vihreät silmät ja niitä korostava smaragdinvihreä viitta. Kuvan kehykseen oli kaiverrettu Carmen Aya Teresa Lopez. Michaela huomasi kuvassa yhdennäköisyyksiä itseensä. Täsmälleen samanlaiset mustat kiharat ja vaalet kalpeat kasvot, sekä korkea otsa. Vaikka noidan silmät olivat kirkkaanvihreät, ne olivat syvät ja viisaan näköiset, kuten Michaelan siniset silmät. Jostain syystä Michaelan silmistä alkoi vuotaa kyyneliä. Noita muistutti häntä jostain, joka oli hämärässä hänen muistinsa äärirajoilla. Samat kirkkaanvihreät silmät, samat silmät, jollaiset äidilläkin oli ollut.

Michaela katseli kuvaa pitkään. Kyyneleisin silmin hän yritti turhaan taistella murheita vastaan. Sitten Michaelan ajantaju katosi. Hän halusi vain kuolla, kuolla ja päästä äitinsä luokse. Michaela vajosi huoneen tummalle lattialle. Hän ikävöi äitiään enemmän kuin koskaan. Hän ei halunnut elää ei enää hetkeäkään. Murheet, joita hän oli yrittänyt työntää kauemmas itsestään ikään kuin aavistivat heikon hetken. Ne työntyivät yhä lähemmäksi ja lähemmäksi, yrittäen hukuttaa Michaelan suruun. Hän tunsi elämänilon valuvan hänestä pois ja murheen siirtyvän sen tilalle. Murheiden aalto pyyhkäisi Michaelan yli ja hän vaipui yhä vain alemmaksi suuressa kuilussa, johon hän surunsa oli kätkenyt.

Täysin murtuneena Michaela otti laukkunsa, pudottautui alas lattialuukusta ja käveli hitaasti salakäytävän päähän. Ei siihen päähän, missä Oliverin muotokuva oli vaan toiseen päähän. Michaela käveli toisen pään lumotusta seinästä läpi. Hän oli ensimmäisessä kerroksessa. Michaela käveli murhellisissa ajatuksissaan nukkuvien muotokuvien ohi ja katseli, kun Riesu lenteli ympäriinsä säikytellen niitä hereille. Michaela ei jaksanut kiinnostua Riesusta, eikä kuorsaavista muotokuvista. Hän käveli pitkän hämärän käytävän päähän ja tunnisti matkansa varrelta sairaalasiiven oven. Michaela tunsi itsensä paljon vanhemmaksi, kuin oli. Hän katseli haarniskoita ja muotokuvia, joista osa nukkui edelleen, ja ajatteli, ettei päivästä tulisi mitään. Murheet seurasivat häntä joka paikkaan. Ne eivät suinkaan jääneet odottamaan ajatteluhuoneeseen, että uusi uhri tulisi niiden vallattaviksi. Sen sijaan ne seurasivat Michaelaa kaikkialle painaen hänen mieltään yhä alemmaksi.

Michaela avasi suuren salin oven. Hän näki O'Brianien tyrmistyneet katseet ja huomasi ovella poikkeuksellisen vartioinnin. Pöydät olivat täynnä, sillä kukaan ei saanut vielä poistua salista. Muutamia muitakin oppilaita tuli ovesta sisään. Michaela istuutui Korpinkynnen pöytään, mutta hän ei ollut nälkäinen. Murheet olivat vieneet hänen ruokahalunsakin. Kaikki odottivat selvästi jotain. Michaela voiteli haluttomasti sämpylänsä ja alkoi syömään.

Kun kaikki salissa istuneet olivat syöneet, Dumbledore nousi seisomaan ja sanoi tavallista vakavampana:
"Toissailtana jonkun oppilaan kimppuun hyökättiin."
Michaela näki joidenkin oppilaiden haukkovan henkeään.
"Tutkittuamme tarkasti hyökkäspaikkaa, olemme saaneet selville, että hyökkäjä oli kärmessuu", Dumbledore selitti.
Michaela näki O'Brianien säikähtäneet ilmeet.
"Jos tiedätte hyökkäyksestä, tai hyökkääjistä jotakin, pyydän teitä ilmoittamaan siitä tuvanjohtajillenne", Dumbledore sanoi ja käski oven vartioiden väistyä poistuvien oppilaiden tieltä.

Michaela lähti muiden mukana pois suuresta salista. Pituutensa ansiosta, hän erotti nopeasti Bethin väkijoukon keskeltä. Michaela yritti päästä Bethin luo, mutta juuri silloin Puuskupuhryhmä käveli heidän välistään. Kun Michaela yritti taas tavoittaa Bethin, hän oli kadonnut.

Michaela jatkoi matkaansa Korpinkynnen torniin, mutta olisi halunnut silti puhua Bethin kanssa. Hän olisi halunnut kysyä Bethiltä, mitä hänen kannattaisi tehdä. Michaela ei nimittäin tiennyt, mitä tehdä. Hän tiesi, että Frédéric O'Brian oli hyökännyt hänen kimppuunsa. Hän ei kuitenkaan uskaltanut kertoa siitä kenellekään professorille. Michaela tiesi kyllä, että hänen pitäisi kertoa, mutta hän ei vain uskaltanut. Se seikka teki asian mahdottomaksi.

Yhtäkkiä Michaela huomasi kävelleensä harhaan miettiessään pulmaansa. Hän oli tuntemattomalla käytävällä. Käyttävä oli tyhjä ja vain muutama muotokuva katseli häntä. Portaita pitkin käveli joku. Michaela kuuli raskaiden askelten lähestyvän häntä. Michaela piiloutui haarniskan syvennykseen. Juuri silloin hän näki tulijan. Frédéric O'Brian katseli tyhjää käytävää.
"Häipykää", hän komensi muotokuvien henkilöitä, pälyillessään ympärilleen.
Michaela vetäytyi syvennyksen seinää vasten. Hänen vaistonsa sanoi, että Frédéric etsi häntä. Michaela kuli pojan raskaiden askelten tulevan lähemmäksi. Hän yritti olla päästämättä ääntäkään, mutta silti hänestä tuntui, että hänen sydämensä pamppailu kantautui mailien päähän.

Lopulta Frédéric tuli haarniskan luo. Hän huomasi piileskelevän Michaela ja hänen kasvoillaan välkähti voitonriemuinen hymy.
"Nyt et pääse kertomaan kenellekään, mitä sinulle tapahtui sinä iltana", Frédéric kähisi.
Michaela ei liikahtanut. Hän tuijotti Frédériciä suurilla tummilla silmillään ja mietti, mitä poika aikoi tehdä hänelle. Frédéric osoitti Michaelaa taikasauvallaan ja sanoi häijysti:
"Liikkumitor kuolitus."
Michaelan jalat napsahtivat kiinni toisiinsa, eikä hän voinut liikuttaa itseään millään tavalla.
"Hämärry", Frédéric sanoi, ja Michaelan silmille ilmestyi tyhjästä side, ettei hän näkisi mitään. Se oli Michaelalle liikaa, sillä näkö oli aina ollut hänen tarkin aistinsa.
Frédéric avasi lähimmän oven ja paiskasi Michaelan kovakouraisesti huoneeseen.
"Kunhan opin muistinpyyhintäloitsun, pääset pois täältä", Frédéric huikkasi ja sulki huoneen oven.

Michaela kuuli avaimen kääntyvän lukossa. Frédéric oli lukinnut Michaelan pienehköön huoneeseen. Hän kuuli etäisesti Frédéricin poistuvat askeleet. Kolkko nauru täytti käytävän, kun Frédéric käveli voitonriemuisesti poispäin. Michaela tunsi kostean kivilattian allaan. Sitten hän tajusi jalkansa vuotavan verta. Se oli kai osunut johonki terävään. Michaela makasi epämukavassa asennossa pystymättä liikuttamaan jäsentäkään. Hän ei nähnyt, missä hän oli, mutta toivoi, että joku löytäisi hänet sieltä. Kenties siinä kestäisi päiviä, ehkä jopa viikkoja. Maatessaan siinä, hän kuitenkin mietti paljon kamalampiakin vaihtoehtoja. Entä jos häntä ei löydettäisikään. Side tuntui Michaelasta hirveältä. Näkökyky oli hänelle hyvin tärkeä, ja se, juuri se ryöstettiin häneltä.

Vastaus:

Luku oli oiva tilannekatsaus tapahtumiin ja loppu johtikin Michaelan vielä ikävämpiin tapahtumiin. Lukijana pystyn hyvin tuntemaan Michaelan surun ja samaistumaan tytön fiiliksiin tarinan alkupuolella.

Onneksi aikuiset ovat selvittelemässä asioita. Toivottavasti syylliset saadaan kiinni ja Michaela saa apua. Lopun uhkaavat tapahtumat olivakin aika karmeita, omalla ahdistavuudellaan jopa yhtä ikäviä kuin aiemmin tapahtuneet pelottavat ja Michaelan henkeä uhkaavat asiat.

Tekstisi on tässä luvussa oikein selkeää ja minusta selkiytynyt kirjoittaessasi aina vain. Kehitys näkyy mukavasti myös kerronnan sujumisessa ja rauhallisuudessa. Kappaleet on oikein hyvin jaettu, enkä löytänyt virheitä.

Saat: 4 kaljuunaa ja 3 tupapistettä.
-Aline-

Nimi: Michaela Black

19.01.2017 15:45
Luku 12

Michaela heräsi aamuyöllä, kun hänen päähänsä tipahti tippa kylmää vettä. Hän näki kauhukseen käytävän katon tippuvan vettä. Sen tulo nopeutui kokoajan ja muotokuvan seuduilta oli tulossa oikea hyökyaalto. Michaela pelkäsi koko käytävän täyttyvän vedellä. Hän riensi käytävän keskiosaan hyökyaallon lähestyessä nopeasti. Toisestakin päästä käytävää oli tulossa hyökyaalto. Michaela tajusi olevansa ansassa. Hän joutui paniikkiin, kun tiesi, ettei voisi tehdä mitään pelastuakseen hukkumasta.

Kun Michaela siirtyi ahtaan tunnelin keskikohtaan, hän huomasi yläpuolellaan kattoluukun. Hän päätti avata sen, eihän mikään voinut muuttua enää pahemmaksi. Michaela avasi luukun veden tulviessa jo hänen jalkoihinsa asti. Sieltä putosivat ohuet köysitikkaat. Ne tuskin kestäisivät paljoa painoa, mutta Michaela alkoi silti kiivetä niitä pitkin määrätietoisesti ylöspäin. Köysitikkaat kestivät Michaelan painon ja hän pääsi niitä pitkin kattoluukusta sisään.

Michaelan edessä avautui pieni huone. Sen sinisillä seinillä oli tauluja ja tummalla lattialla oli tummansininen matto. Huone oli paksun pölykerroksen peitossa. Sitä ei kai ollut käytetty ikuisuuksiin. Tummanruskeat tammikalusteet olivat vanhannäköisiä ja tummansinisellä sametilla päällystetty pehmeä nojatuoli oli ajan kuluttama. Sen päällä oli viltti ja Korpinkynnen värein ruudutettuja tyynyjä. Huoneen seinällä oli musta liitutaulu liituineen. Yhdessä nurkassa oli kaksi suurta kirjahyllyä täynnä vanhoja kirjoja. Yksi seinähylly oli täynnä ennustustarvikkeita. Suuri Kristallipallo kimalteli pölyisyydestään huolimatta. Siniset teekupit, joissa oli jokaisessa Korpinkynnen vaakuna seisoivat suorissa riveissä lautastensa päällä. Kaikkein eniten Michaelaa kiehtoi kuitenkin vanha avonainen päiväkirja. Michaela katseli huonetta ihaillen. Hän käveli pöydän luo ja luki päiväkirjan avonaiselta sivulta:

9.5.1799
Kirjoitan tätä jälkipolville, siinä toivossa, että joku vielä löytää tämän huoneen. Viimeinen lukukauteni Tylypahkassa on päättymäisillään. Aion jatkaa Tylypahkassa opettamalla tähtitiedettä, mikäli pystyn.
En ole koskaan kertonut tästä huoneesta kenellekään. Aion viedä salaisuuden hautaan asti ja toivon, että seuraava löytäjä tekee samoi.
Jos et ole Korpinkynsi, pyydän sinua lopettamaan lukemisen. Luihuisen salaisuuksien kammiosta puhutaan paljon, siitä tiedetään. Tämä, Korpinkynsien ajatushuone sen sijaan ei ole vielä paljastunut ja toivon, ettei paljastukaan.
Rowena Korpinkynsi rakensi huoneen vaivalla. Hän toivoi, että huonetta käytettäisiin hyvin. Olen yrittänyt tehdä niin parhaani mukaan.
Tämä huone oli turvani, kun en päässyt oleskeluhuoneeseen. Kun nojatuolia napauttaa taikasauvallaan ja sanoo "levity" nojatuoli venyy sängyksi. Se suojeli minua kaikelta muultakin. Huonetta ei ole kartalla, eikä sitä myöskään voi kartoittaa.
Kirjahyllyt vaihtavat kirjoja aihepiirin mukaan pyydettäessä ja vain aito Korpinkynsi voi avata pöydän salalokeron. Pienessä hyllykössä on erilaisia taikamusteita ja sulkakyniä. Perkamentti on pöytälaatikossa ja jos olet hyvä lentäjä saat luudaan kirjahyllyn vierestä. Huonetta valaisevat loppumattomat kynttilät. Rakastan sinua, maailman ihanin huone.
Jäähyväisterveisin:
Carmen Aya Teresa Lopez

Michaela luki päiväkirjamerkinnän mykistyneenä. Hän oli kuullut jossain nimen "Carmen Lopez". Michaela ei kuitenkaan ajatellut sitä sillä hetkellä. Hän riensi kirjahyllyn luo ja otti sen vierestä luudan. Michaela avasi lattialuukun, josta hän oli tullut ja lakaisi lattian pölykerroksen luukusta ulos. Sen jälkeen hän otti nojatuoliltä viltin, johon oli kirjailtu Korpinkynnen vaakuna. Michaela tavoitteli taskustaan taikasauvansa, joka oli sinne edellisenä iltana jäänyt. Se oli edelleen siellä. Michaela otti sen, napautti sillä nojatuolia ja sanoi selkeällä äänellä:
"Levity."
Nojatuolin istuinosa alkoi venyä ja hetken kuluttua se oli niin pitkä, että siinä mahtui nukkumaan. Nojatuoli lopetti kasvamisen ja Michaela käpertyi tyytyväisenä nojatuolisänkyyn vaakunaviltin alle. Hän nukahti nopeasti väsyneenä ja hieman märkänä.

Michaela nukkui pitkään. Kun hän heräsi ja katsahti rannekelloonsa, se näytti puoli kahtatoista. Michaela nousi nojatuolisängystä, joka muuttui heti takaisin nojatuoliksi. Hän käveli nopeasti lattialuukun luo, avasi sen ja näki, että vesi oli kadonnut. Michaela laskeutui huteria köysitikkaita pitkin alas salakäytävään ja riensi Oliverin muotokuvan luo. Michaela koputti sitä ja pääsi ulos muotokuva-aukosta. Hän riensi ajatuksissaan alimpaan kerrokseen ja törmäsi Antoniaan.
"Michaela, mikset ollut aamiaisella?" Antonia kysyi hämmästyneenä.
"Nukuin liian pitkään", Michaela vastasi välttelevästi ja lähti kohti suuren salin ovea. Antonia kuitenkin pysäytti hänet.
"Et ollut makuusalissakaan. Missä olit?" Antonia kysyi.
"En päässyt illalla makuusaliin", Michaela sanoi ja astui ovesta sisään.

Michaela oli hieman myöhässä lounaalta. Hänellä oli kova nälkä, joten hän söi mielellään lounaansa. Paahtopaisti oli hyvää. Michaela lähti syötyään Korpinkynnen torniin. Hän kiipesi portaat toiseen kerrokseen ja käveli sitten huterien korkeiden portaiden luo. Hän kiipesi ne nopeasti ja pujotteli sitten Rohkelikkoryhmän ohi. Joku Rohkelikoista kuitenkin tönäisi hänet vahingossa seinällä roikkuvaa muotokuvaa päin.
"Opettele kulkemaan tönimättä!" Muotokuvaan maalattu violettiasuinen velho huusi Michaelalle.
Michaela jatkoi matkaansa ja käveli käytävän päähän. Hän nousi kahdet portaat ja näki käytävällä suuren joukon Korpinkynsiä. He olivat kai menossa Korpinkynnen oleskeluhuoneeseen. Michaela seurasi heitä ja tuli oleskeluhuoneen ovelle.
"Mikä lentää taivaalla ja pyyhkii jästien kuistin?" Kotkakolkutin kysyi.
Jotkut nauroivat, mutta yksi kuudesluokkalainen vastasi:
"Luuta."
"Oikein", kolkutin sanoi, ja ovi avautui.
Michaela astui melkein tyhjään oleskeluhuoneeseen. Hän käveli sen läpi ja kiipesi portaat ylös, päästäkseen makuusaliin. Hän avasi oven ja tuli tyhjään makuusaliin. Michaela riensi pylvässänkynsä luo ja näki, että hänen matkalaukkuaan oli pengottu. Tavaroita oli heitelty ympäriinsä ja kun Michaela avasi pylvässängyn verhot, hän näki tyynyyn kiinnitetyn puukon. Michaela otti puukon ympäriltä viestin ja luki:

Terveisiä "Sakura Miyamotolta",
tai oikeastaan joltain, joka oli olevinaan
hän. Vaikka emme löytäneetkään
etsimäämme tällä kertaa, saamme sen
vielä. Muista, että se, mitä me odotamme
tapahtuu 15.9.

Michaela tiesi, että Sakura oli japanilainen tyttö, jolla oli tummat hiukset ja kullanruskeat silmät. Sakuralla oli laaja ystäväpiiri ja paljon ihailioita, jo ennen kuin hän oli tullut Tylypahkaan. Michaela mietti viestiä järjestäessä tavaroitaan takaisin laukkuun.

Kun Michaela oli järjestänyt tavaransa, hän otti oppikirjansa, perkamenttiä ja sulkakynän. Michaela lähti makuusalista ja astui sen ovesta oleskeluhuoneeseen. Hän istuutui ikkunan viereen, tummansiniseen nojatuoliin, jonka edessä oli melkein tyhjä pöytä. Yksi ainoa oppilas istui pöydän ääressä ja tuijotti poissaolevasti ikkunasta ulos. Hänen tummanruskeat hiuksensa lainehtivat selässä, kun hän istui nojatuolissa, joka oli käännetty ikkunaan päin. Tytön pisamaiset kasvot olivat murheen murtamat, mutta Michaela ei nähnyt niissä yhtään kyyneltä. Michaela katseli häntä kauan. Vaikka tyttö olikin selvästi Michaelaa vanhempi, Michaela tunsi jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta häneen. Oli aivan kuin heillä olisi joku yhteinen salaisuus, tai murhe. Tytön meren siniset silmät tuijottavat edelleen ikkunaan. Ne näyttivät kuitenkin katsovan jonnekin muualle, paljon kauemmas.

Michaela ajatteli tyttöä edelleen, vaikka aloittikin jo läksyjensä teon. Hän avasi kirjan nimeltä Pimeyden voimat: itsesuojeluopas. Sen jälkeen hän alkoi kirjoittaa perkamentille siistillä käsialallaan.

Yhtäkkiä Michaela hätkähti. Tyttö, joka istui hänen edessään liikahti. Michaela katsahti ikkunaan. Heitä kohti lensi täyttä vauhtia valkea tunturipöllö. Sillä oli jalassaan kiinni kirje. Michaela päästi pöllön sisälle. Hän otti kirjeen sen jalasta ja se nousi ilmaan. Lintu lensi pois, mutta Michaela avasi hänelle tarkoitetun kirjeen kädet täristen.

Hyvä neiti Black,
ilmoitamme teille, että jästisukulaistesi kimppuun on hyökätty. Heidän talonsa on hajonnut, ja yksi heistä kuoli tuntemattomien velhojen hyökkäyksessä. Kaksi muuta ovat nyt Pyhässä Mungossa vammojensa takia.

Toivotamme teille hyvää lukukauden jatkoa:Taikaministeriö

Michaela luki hyvin suttuisella käsialla kirjoitetunkirjeen mykistyneenä. Lopezien kimppuun oli hyökätty. Joku oli kuollut. Se oli Michaelalle liikaa. Vaikka hän kuinka yritti estää, kyynelet tulivat hänen silmiinsä. Vastapäätä istuva tyttö kysyi:
"Mitä murheita kirje toi sinulle?"
Michaelan silmistä vuoti äänettömästi kyyneliä ja hän ojensi kirjeen tytölle. Tyttö luki lyhyen kirjeen nopeasti. Hän nyökkäsi ymmärryksen merkiksi ja ojensi kirjeeni takaisin.

Oleskeluhuone alkoi hiljalleen tyhjetä oppilaista, jotka lähtivät päivälliselle. Michaela ei kuitenkaan halunnut ruokaa. Hän haki käsilaukkunsa ja laittoi läksykirjat, taikasauvan ja hopeisen rasian sinne. Sen jälkeen hän seurasi muita oppilaita alempiin kerroksiin. Hän kuitenkin jättäytyi joukosta jälkeen toisessa kerroksessa. Michaela odotti, että muut oppilaat olivat menneet ja käveli sitten itse Oliver Elliotin muotokuvan luo.
"Voinko päästä salakäytävään?" Michaela kysyi masentuneena.
Oliver ei vastannut, mutta päästi Michaelan muotokuva-aukosta sisään. Michaela kiirehti kattoluukun luo. Hän kiipesi köysitikkaat nopeasti ja astui Korpinkynnen ajatteluhuoneeseen. Sitten Michaela antoi kyynelten vuotaa vapaasti.
"Kuka oli kuollut? Miksi Taikaministeriön kirjeessä ei kerrottu enempää? Mitä seuraavaksi tapahtuisi?" Michaela toisteli kysymyksiä itsekseen.

Kun Michaela viimein lopetti itkunsa, hän meni puisen pöydän ääreen ja jatkoi läksyjään. Kun hän sai ne valmiiksi oli kello jo puoli kymmenen. Michaelalla ei ollut aikomustakaan palata Korpinkynnen torniin, joten hän näpäytti taikasauvallaan nojatuolia ja sanoi:
"Levity."
Nojatuolin istuinosa kasvoi taas ja Michaela heittäytyi makaamaan sen päälle. Hän oli hyvin murheellinen ja epätietoisuus häiritsi häntä. Kaikkea tapahtunutta ajatellen hän viimein nukahti.

Vastaus:

Oi, pidän kovasti ideasta, että Tylypahkassa on myös Korpinkynnen salainen huone. Loit sen hauskalla tavalla ja huoneen sijaintikin selvisi vaiheittain, mysteerisesti. Mahtaakohan huoneessa käynyt ja kirjoittanut henkilö olla Michaelalle jotakin sukua?

Michaela sai vielä kamalia uutisia luvun lopuksi. Miten aikuiset ja viranomaiset mahtavat asiaan suhtautua? Ketään alaikäistä tuskin jätetään yksin huolehtimaan asioistaan. Michaelan tulevaisuudessa onkin kovasti epävarmuutta. Mitenköhän taikamaailma yleisesti ottaen voi näin vakavina aikoina? Tutkiiko ministeriö tai aurorit tapahtunutta ja pahojen velhojen suunnitelmia?

Tässä tarinassa oli myös ihanasti kuvailua, joka täydensi tunnelmaa. Minusta tekstissä näkyi aivan erilaista kehitystä kuin aikaisemmin. Kerronta on tasaisempaa, kuvailua on mukana sopivasti ja teksti ei ole vain seuraavan ja seuraavan tapahtuman selostamista.

Saat: 4 kaljuunaa ja 4 tupapistettä.
-Aline-

Nimi: Ocean

18.01.2017 19:10
kuulostaa ihanalle, en malta oottaa! kiva että Ocean ja Michaela pystyvät olemaan kavereita myös ikäerosta huolimatta!

Nimi: Michaela Black

17.01.2017 22:21
Luku 11

Michaela päätti lähteä tapaamaan Marieta ja Olivieta. Hän ei tiennyt, ketä he olivat, eikä lähtenyt siksi, että pelkäisi kirjeen uhkausta. Michaela toimi vaistonvaraisesti. Hän otti taikasauvansa laukustaan ja laittoi suippohatun päähänsä. Michaela avasi makuusalin oven ja käveli portaita pitkin Korpinkynnen oleskeluhuoneeseen. Sen suurista ikkunoista näkyi kaunis auringonlasku. Michaela ei kuitenkaan ehtinyt ihailla sitä, vaan lähti nopeasti oleskeluhuoneen kodikkuudesta. Hän sulki oven takanaan ja lähti kohti eteishallia.

Michaelalla meni noin viisitoista minuuttia löytää eteishalliin, jossa odottivat pahantahtoiset O'Brianin kaksoset, sekä pitkä Luihuispoika. Michaela huomasi liian myöhään, olevansa vaarassa. O'Brianin tytöt hymyilivät pahaenteisesti.
"Black, olet tullut tänne kuolemaan", toinen kaksosista sanoi kolkosti naurahtaen.
"Tänään pääsemme sinusta eroon, eikä kukaan saa koskaan tietää totuutta", toinen tytöistä sanoi hymyillen vihamielisesti.
"Asiaan siskot", poika sanoi käskevällä äänellä, "Väistykää pois tieltäni."
Luihuispoika lähestyivät hitaasti Michaelaa. Michaela näki pojan kasvoilla käärmemäisen virnistyksen, kun hän sanoi:
"Hyvä, rohkeampi kuin luulin."
Tytöt hihittivät ja tuijottavat Michaelaa kasvoillaan ivallinen ilme.
"Kai olet onnellinen, jos esittelemme sinulle ennen kuolemaasi veljemme, Frédéric O'Brianin", toinen tytöistä sanoi viitaten Luihuispoikaan, joka tuijotti Michaelaa keskittyneesti.
Luihuispoika puhui jotain. Se kuulosti pahaenteiseltä sihinältä. Michaela kavahti taaemmas, sillä hänen eteensä oli ilmestynyt suuri vihertävä käärme.

Käärme lähestyi Michaelaa keltaiset silmät kiiluen. Se väläytti pitkiä kulmahampaitaan ja luikerteli yhä nopeammin. Michaela arvasi, että sen hampaissa olisi myrkkyä. Poika sihisi edelleen, ja näytti hallitsevan käärmettä. Michaela perääntyi yhä taaemmas, mutta ei muistanut portaita, vaan kompastui niihin. Käärme syöksähti eteenpäin ja iski. Se upotti myrkkyhampaansa Michaelaan ja sihisi. Michaelaan iski hirveä kipu. Se tunkeutui joka paikkaan ja käärmeen puremakohdasta vuosi paljon verta. Michaela ajatteli kuolevansa kipuun. Myrkky alkoi levitä hänen elimistöönsä.
"Tervehdi kuolemaa, Michaela Black", poika sanoi Michaelalle ihmisäänellä ja tuijotti samalla häntä kellertävillä silmillään vahingoniloisesti.
Michaela näki tyttöjen pahantahtoiset ilmeet, ennen kuin menetti tajuntansa.

Kullanhohtoinen lintu istui orrella rehtorin kansliassa. Dumbledore ei ollut siellä. Moni entisen rehtorin muotokuva keskusteli kiivaasti keskenään. Feenikslintu lensi lähemmäksi, kuullakseen keskustelun.
"Joku Korpinkynsityttö maakaa eteishallissa ja näyttää kuolleelta", Dewrent Dilys sanoi äänessään hieman hätää ja järkytystä, "Tyttö näyttää siltä, että käärme olisi purrut häntä."
"Dumbledoren pitäisi saada tietää se", Armando Dippet sanoi järkevästi.

Feenikslintu ei kuunnellut enempää, vaan lehahti lentoon ja lensi sille tarkoitetusta aukosta käytävälle. Se ehti nopeasti Michaelan luo ja näki tämän hengittävän heikosti. Feenikslintu lensi lähemmäksi Michaelaa ja tunnisti tämän samaksi tytöksi, joka oli auttanut sen irti narusta. Se lauloi taas surullisesti. Viisas lintu tiesi, että vain hänen kyynelensä voisi pelastaa tytön. Se paino päänsä tytön havojen luo ja itki. Haavat umpeutuivat hetkessä ja Michaelan iho näytti siltä, että niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Lintu tönäisi tytön poskea hellästi ja lauloi.

Michaela heräsi. Hän ihmetteli ensin, oliko hän kuollut, vai ei. Lintu istui hänen sylissään, ja hän makasi epämukavassa asennossa portailla. Michaela nousi seisomaan. Sitten hän muisti kaiken. Käärmeen, O'Brianin kaksoset ja heidä veljensä, Luihuispojan, joka puhui käärmeelle ja haavat, jotka hän oli saanut. Ne olivat poissa. Michaelan taikasauva oli pudonnut lattialle. Hän kumartui nostamaan sen ja näki lattialla verijälkiä. Niistä hän tiesi, että kaikki oli totta. Feenikslintu lehahti lentoon ja katosi käytävän pimeyteen. Michaela tarkasti rannekelloaan. Se näy puolta yhtätoista. Yhtäkkiä Michaela kuuli ihmisääniä toisesta käytävästä. Hän kiirehti ylös portaita, ettei tulisi nähdyksi. Hän näki käytävällä Dumbledoren, joka näytti huolestuneelta. Dumbledore tutki tarkkaan lattian verijälkiä. Michaela ei jäänyt kauaksi aikaa toiseen kerrokseen, vaan lähti etsimään lyhyintä reittiä Korpinkynnen torniin.

Michaela nousi ylös huteria pitkiä kierreportaita pitkin ja tuli viidenteen kerrokseen. Hän nousi vielä yhdet portaat ja käveli hetken vahingossa ympyrää. Sitten hän käveli pitkän käytävän päähän ja kiipesi kapeita portaita pitkin tutun oven luo ja koputti siihen.
"Mitä sokea voi nähdä?" Kolkutin kysyi.
Michaela mietti hetken ja sanoi:
"Omia ajatuksiaan."
"Väärin", kotkakolkutin sanoi.
Michaela tajusi pettyneenä, että ei pääsisi oleskeluhuoneeseen.

Michaela yritti epätoivoisesti keksiä, missä viettäisi yönsä. Hänen päässään liikkui mitä omituisimpia vaihtoehtoja, kunnes hän keksi hyvän nukkumapaikan ja kuiskasi lähinnä itselleen:
"Voin mennä yöksi salakäytävään."

Michaela riensi takaisin toiseen kerrokseen, samaa tietä kuin oli tullutkin. Hän käveli nurkkaukseen, jossa Oliver Elliotin maalaus sijaitsi ja sanoi:
"Oliver."
Maalauksen herättyä hän jatkoi:
"Voinko päästä salakäytävään?"
"Tietysti, jos et häiritse minua enää tänään", Oliver vastasi ja avasi aukon, josta Michaela pääsi salakäytävään. Michaela pujahti sisään aukosta ja kiitti Oliveria. Hän käpertyi salakäytävän lattialle ja yritti saada unen. Kesti kuitenkin vielä tunteja, ennen kuin Michaela viimein nukahti.

Vastaus:

Huh, Michaelan kiusaajat ovat todella nousseet aivan toiselle tasolle. Moinen teko on jo todella hurjaa ja varmasti rankan rangaistuksen arvoinen. Toivottavasti Michaela selviää hyvin, ja pärjää myös traumojen kanssa, kun moinen tilanne voi herättää kovasti pelkoa. Saakohan rehtori selville tarkemmin, mitä tytölle tapahtui? Ehkäpä reissu sairaalasiipeen olisi taas saattanut olla tarpeen. Kun Michaela vielä jäi tuvan ulkopuolelle, voih. Onneksi tyttö löysi suojapaikan salakäytävän puolelta.

Kuvaat hyvin tarinan etenemistä. Ehkä tässä luvussa näkyy jopa hieman erilainen tyyli kuin aiemmin. Kerronta on selkeää ja selvästi hieman Michaelan ulkopuolella, kuvaillen laajasti tapahtumia ja tuntemuksia. Pidän luvun kulusta kovasti.

Saat: 3 kaljuunaa ja 4 tupapistettä.
-Aline-

Nimi: Ocean

17.01.2017 20:40
juu, Oceanin mainitseminen käy hyvin :) katson jos voisin mainita Michaelaa tulevissa tarinoissani, en vielä tiedä

Nimi: Ocean Sands

15.01.2017 20:28
kiitos ihanasta kommentistasi! luin uusimman tarinasi ja se vaikutti hyvältä :) sinulla on ihana tapa kirjoittaa

Nimi: Michaela Black

15.01.2017 14:39
Luku 10

Michaela heräsi aamulla pirteänä öisestä seikkailustaan huolimatta. Hän nousi istumaan ja näki valkokaapuisen noidan, joka katseli häntä. Kun noita huomasi Michaelan heränneen, hän riensi Michaelan luo.
"Oletko kunnossa? Sattuuko sinuun?" Noita kysyi nopeasti.
Michaela nyökkäsi. Hän halusi päästä tilanteesta pois mahdollisimman pian. Onneksi oveen koputettiin.
"Sisään", noita kehotti.
Beth käveli ovesta sisään ja tuli Michaelan luo.
"Mitä varten tulit tänne?" Noita tivasi Bethiltä.
"Tulin vain hakemaan Michaelan aamiaiselle", Beth sanoi tyynesti.
"Olkoon menneeksi", Noita sanoi, "Jos hän ei ole enää kipeä."

Michaela nousi kiireesti seisomaan, eikä tuntenut kipua. Hän otti laukkunsa ja seurasi Bethiä ovelle. Beth aukaisi oven, ja he astuivat siitä käytävälle.
"Arvaa mitä?" Beth sanoi, "Viime yönä joku oppilas on kierrellyt käytävillä, eikä hän edes jäänyt kiinni."
"Se olin minä", Michaela sanoi hiljaa.
"Olitko?" Beth kysyi ihmeissään, "Oikeastiko?"
Michaela ei voinut vastata, sillä heidän takaansa kuului kylmä ääni:
"Murray, Black, käsittääkseni teidän pitäisi olla aamiaisella."
Michaela ja Beth huomasivat kävelleensä harhaan ja lähtivät kävelemään päinvastaiseen suuntaan.
"Se oli professori Kalkaros", Beth kuiskasi heidän päästyään kuuloetäisyydelle, "Hän opettaa taikajuomia."

Tytöt kävelivät suureen saliin. He olivat hieman myöhässä aamiaiselta. Yhtäkkiä saliin lehahti kymmenen suurta huuhkajaa, jotka kantoivat välissään laatikkoa. Ne laskivat laatikon henkilökunnan korokkeelle ja lensivät pois.
"Ensiluokkalaiset, teidän valinnaisaineidenne kirjat ovat juuri saapuneet", McGarmiva selosti.
Michaela oli juuri kävellyt Korpinkynnen pöydän luo ja istunut sinne, kun McGarmiva ohjeisti.
"Ensiluokkalaiset, asettukaa viiteen jonoon, valinnaisaineidenne mukaan. Kun olette saaneet ensimmäisen kirjan, voitte vaihtaa jonoa ja saada toisen."

Ensiluokkalaiset nousivat pöydistään ja asettuivat siisteihin jonoihin. McGarmiva loihti sauvallaan laatikon auki ja lennätti kirjat pinoihin, jonojen eteen niin, että jokainen oppilas voisi vuorollaan ottaa yhden kirjan. Michaela seisoi jonossa Usvaton tulevaisuus-kirjapinon edessä. Hän sai lopulta oikean kirjan ja siirtyi toiseen jonoon. Kun Michaela oli saanut tarvitsemansa kirjat, hän meni takaisin Korpinkynnen pöytään ja söi nopeasti aamiassämpylänsä. Sitten hän poistui kiireesti suuresta salista ja jäi eteishalliin odottamaan Bethiä.

Michaelan ei tarvinnut odottaa kauaa, kun hän jo näni tutun punatukkaisen tytön. Beth käveli suuren salin ovesta Michaelan luo. Hän kantoi laukkuaan ja näytti kiireiseltä.
"Saanko lainata taikaolentojen hoito-kirjaasi?" Michaela kysyi Bethiltä.
"Tottakai saat", Beth sanoi ja ojensi Michaelalle Hirviökirjan Hirviöistä.
Michaela selasi kirjaa, joka yritti samalla näykkiä häntä ja löysi lopulta etsimänsä.
"Se oli varmasti tämä", Michaela mutisi hiljaa itsekseen. Beth kuitenkin kuuli sen ja kysyi:
"Mikä se?"
"Feenikslintu", Michaela kuiskasi miltei äänettömästi, "Näin sellaisen eilen illalla."
Beth katsahti Michaelaa ihmetellen ja kysyi:
"Oletko varma? Ne ovat hyvin harvinaisia."
"Aivan varma", Michaela vakuutti, "pelastin sen..."
"Minkä pelastit, Black, hyttysenkö?" Toinen O'Brianin kaksosista kysyi ääni täynnä ivaa.
"Jätä Michaela rauhaan", Beth tiuskaisi tytölle vihaisesti.
"Black, saisit olla onnellinen, että Murray viitsi edes vilkaista sinuun", O'Brian jatkoi Bethin kiellosta huolimatta, "Hänellä on erittäin huono maku, ja se on sinun onnesi."
"Mikä sinä olet minua arvostelemaan?" Beth sanoi suuttuneena, "Lopeta Michaelan kiusaaminen heti tai..."
"Tai mitä?" Hetki sitten paikalle ilmestynyt toinen kaksoissisar kysyi taistelunhaluisesti.
"Tai minä vannon, että heti kun opin Sektumsempra-kirouksen, käytän sitä sinuun", Michaela täydensi Bethin keskenjääneen lauseen. Michaela oli noussut seisomaan ja tujotti kaksosia liekehtivin silmin. Hän ihmetteli itsekin, miten oli uskaltanut sanoa sen, mutta ei missään tapauksessa halunnut perua puheitaan.
"Sen kun näkisi", toinen kaksosista sanoi naurahtaen pilkallisesti.
"Voitte kyllä haukkua minua, mutta ette minun ystäviäni", Michaela sanoi ja lähti kävelemään portaita ylös.

Beth seurasi häntä toiseen kerrokseen asti ja sanoi:
"Meidän täytyy löytää paikka, jossa voimme keskustella rauhassa."
"Minä tiedän sellaisen paikan", Michaela sanoi salaperäisesti.
Hän käveli toisen kerroksen portaiden takaiseen pieneen nurkkaukseen ja tuli komean velhon muotokuvan eteen. Se olisi ollut jästimaailmassa kauhistus, muttei herättänyt Tylypahkassa minkäänlaista huomiota. Muotokuvan velho nimittäin liikkui. Se kuorsasi äänekkäästi, kunnes Beth huudahti:
"Oliver-eno!"
Patsas heräsi ja näytti ensin kiukkuiselta, mutta nähdessään Bethin hän katseli tätä kauan ja alkoi hymyillä.
"Elizabeth, sinäkö?" mies kysyi.
Beth nyökkäsi ja näytti hyvin onnelliselta. Michaela keräsi kaiken rohkeutensa (Häneltä vaati paljon enemmän rohkeutta puhua vieraalle ihmiselle, kuin kärsiä kipua tai satuttaa itsensä) ja sanoi:
"Aamulla muotokuvasi paikalla oli käytävä."
"Niin", muotokuvan mies sanoi ja hymyili edelleen, "Ymmärrän kyllä, mihin pyrit. Siellä on todella salakäytävä."
Beth näytti innostuneelta ja kysyi:
"Me tarvitsemme paikan, jossa voisimme olla rauhassa. Voimmeko mennä salakäytävään?"
"Tietysti voitte", muotokuvan mies sanoi. Yhtäkkiä muotokuva heilahti sivuun ja tyttöjen eteen avautui hämärä käytävä.
"Voitko olla päästämättä tänne ketään, silloin kun olemme täällä?" Beth kysyi.
"Tietysti, jos siitä on sinulle apua", mies sanoi ja loi vielä kaipaavan katseen Bethiin, ennen kuin sulki käytävän.

"Kuka hän on?" Michaela kysyi Bethiltä viitaten muotokuvan suuntaan.
"Olisi parempi kysyä, kuka hän oli", Beth sanoi ja Michaela huomasi hänen silmissään kyyneliä.
"Oliver Elliot oli enoni", Beth aloitti, "Hän oli kotoisin Yhdysvalloista. Oliver oli yksi niistä, jotka surmattiin Tylypahkan taistelussa. Hän oli isälleni "turha" ja tämä tappoi hänet, hänen yrittäessään taistella kuolonsyöjiä vastaan. Isäni vihasi Oliveriä aina, koska hän oli "verenpetturi" ja hän on Oliverin kuolemasta vain onnellinen. Minä pidin paljon Oliverista. Hän oli aina iloinen ja keksi joka-asiasta hyviä puolia. Oliver lohdutti minua, kun äiti kuoli.

Beth piti tauon ja yritti salata pyyhkivänsä kyyneliä. Sen jälkeen hän kysyi:
"Pelastitko sinä tosiaan feenikslinnun?"
"Kyllä", Michaela sanoi, "Kuulin aamuyöllä sen laulun ja ja halusin tietää, mistä laulu tuli. Löysin sen puuhun tarttuneena ja irrotin sen."
Beth oli hämmästyksestä mykkä. Hän tuijotti Michaelaa silmät suurina ja sanoi:
"Olen halunnut kolmivuotiaasta asti nähdä feenikslinnun."
Beth tuijotti poissaolevasti käytävän kattoon. Michaela vilkaisi rannekelloaan ja sanoi:
"Alkaa olla lounasaika, meidän on varmaan lähdettävä."
Beth koputti muotokuvaa käytävän päässä ja Oliver heilautti muotokuvansa pois tieltä. Hän hymyli vielä tytöille, kun he kävelivät portaita pitkin alakertaan.

He astuivat sisään suuren salin ovesta ja tunsivat herkullisen tuoksun tunkeutuvan sieraimiinsa. Michaela riensi istumaan tupapöytäänsä ja otti lautasensa kukkuroilleen spagettia ja lihapullia. Hän nautti ateriasta toden teolla. Ruoka oli ihanaa. Michaela oli syötyään aivan täynnä. Hän lähti suuresta salista, jonka katto oli sinä lauantaina, pilvinen ja käveli eteishalliin.

Michaela käveli portaita pitkin yhä vain ylemmäs ja yritti muistella, miten pääsisi Korpinkynnen torniin. Ensin kolmet portaat ylös, sitten pitkä käytävä vasemmalle, taas portaita...
"Auts!" Michaela huudahti.
Hänen jalkansa oli luiskahtanut kahden portaan välissä olevaan rakoon. Michaela yritti epätoivoisesti kiskoa sitä irti. Hän mietti hetken ja kiskaisi sitten jalkaa täydellä voimalla. Se onnistui. Michaela pääsi irti ja jatkoi matkaansa Korpinkynnen torniin. Muutamia muitakin oppilaita vaelsi käytävillä. He juttelivat keskenään ja nauroivat. Michaela käveli edelleen ja nousi portaita. Yhtäkkiä hän näki taas helmiäisenvaalean aaveen. Se näytti entistäkin kalpeammalta ja kysyi:
"Minne olet menossa?"
"Korpinkynnen torniin", Michaela vastasi hiljaa.
"Sinne päästäksesi sinun on kierrettävä tuota kautta, noustava nuo portaat ja käveltävä käytävän päähän. Sitten sinun on noustava kahdet portaat ja käveltävä, kunnes näet kapean portaikon, jota sinun on noustava", aave neuvoi ja lipui hiljaa seinän läpi.

Michaela noudatti aaveen neuvoja tarkasti ja tuli ovelle, jossa oli kotkakolkutin. Sen ympärillä oli paljon Korpinkynsiä, jotka katselivat, kun Michaela käveli ovelle ja kolkutti kotkakolkutinta hiljaa.
"Mikä suurenee, kun siitä otetaan pois?" Kolkutin kysyi.
Toiset Korpinkynet katsoivat Michaelaa odottavasti. Michaela mietti hetken ja sanoi hiljaa:
"Reikä."
"Aivan oikea vastaus", kotkakolkutin sanoi ja avasi oven.
Muut Korpinkynnet taputtivat käsiään ja Michaela astui onnellisena ovesta sisään. Hän riensi ensiluokkalaisten tyttöjen makuusaliin ja istahti sängylleen.

Michaela kaivoi laukustaan perkamenttiä ja sulkakynän. Hän palasi oleskeluhuoneeseen ja istuutui mukavaan nojatuoliin, jonka edessä oli puinen pöytä. Michaela alkoi kirjoittaa huispaus-esseetään. Hän uurasti sen parissa, kunnes oli jo päivällisaika. Michaela nousi nojatuolistaan ja pani valmiin esseen laukkuunsa. Oleskeluhuone alkoi hiljalleen tyhjetä, kun Korpinkynnen oppilaat olivat lähdössä syömään. Michaela lähti muiden mukana. Hän seurasi muiden Korpinkynsien joukkoa, ettei eksyisi taas matkalla.

Päästyään suureen saliin, Michaela istuutui Korpinkynnen pöytään. Hän söi nopeasti vähän makkaraa, sillä hän ei ollut kovin nälkäinen. Michaela lähti suuresta salista, mutta käytävällä hänet pysätettiin.
"Michaela!" Antonia de Rosa huudahti. Hän oli sirorakenteinen mustakiharainen kaunotar ja piti aina hiukset kiinni. Italialainen Antonia oli monien mielestä liian ylpeä, turhamainen ja tarkka, mutta Michaela olisi halunnut tutustua häneen. Antonia ojensi Michaelalle perkamentin palasen ja lähti sitten nopeasti portaita yläkertaan. Michaela katsahti perkamentin palaselle, jossa luki kauniilla sirolla käsialalla:

Ajattelin vain, että haluaisit tietää
eilisen läksyt, niiltä tunneilta, joilla et ollut:
Pimeyden voimilta suojautuminen: Ilkiötutkielma
Loitsut: Selitä, mitä Siipiirdium lentiusa-loitsu tekee
Taikuuden historia: ei läksyjä

Michaela luki lapun moneen kertaan ja oli hyvin kiitollinen Antonialle. Hän kiipesi portaita ylös ja yritti löytää Korpinkynnen torniin. Muutamia vanhempiakin Korpinkynsiä oli menossa sinne päin, joten Michaela seurasi heitä. He löysivätkin melko nopeasti ovelle ja tuttu kotkakolkutin kysyi:
"Miksi kuiva kivi ei uppoa järven pohjaan?"
Vanhemmat Korpinkynnet supisivat keskenään. Sitten toinen heistä vastasi turhautuneena:
"Uppoaa se."
"Väärin", kotkakolkutin sanoi.
Se ei päästänyt heitä sisään, joten Michaela käveli ovelle ja kolkutti. Kolkutin kysyi:
"Valmistat esineen, mutta et itse tarvitse sitä. Se joka sen saa ei koskaan osta sitä itselleen. Mikä esine on kyseessä?"
Michaela mietti pitkään ja punnitsi erilaisia vaihtoehtoja mielessään. Lopulta hän sanoi hiljaa:
"Ruumisarkku."
Sen sanoessaan Michaela muisti elävästi äitinsä hautajaiset, kyynelet alkoivat ilmestyä hänen silmiinsä ja heti, kun ovi avautui, Michaela pujotteli oleskeluhuoneessa istuvien ja seisovie oppilaiden vieritse ja riensi tyhjään makuusaliin. Siellä hän lysähti pylvässänkyynsä ja nyhkytti. Itkiessään Michaela nukahti.

"Michaela", Antonia sanoi selvästi.
Michaela hätkähti herille. Iltapäivä oli jo pitkällä. Hän oli luultavasti nukkunut monta tuntia.
"Mitä?" Michaela kysyi hiljaa.
"Ajattelin vain herättää", Antonia mutisi anteeksipyytävästi. "Joku odottaa sinua aulassa. En tiedä enempää, mutta minun käskettiin antaa sinulle tämä", Antonia jatkoi ja ojensi Michaelalle likaisen kirjekuoren.
Michaela otti laukkunsa, jonka hän oli kiireessä sysännyt sängyn reunaan ja istahti sängyn laidalle. Hän avasi kirjeen ja näki suttuiselle perkamentille kirjoitetun tekstin:

Tule tänään kello 19.00
eteishalliin. Jos et tule,
sinulle käy huonosti!
Terveisin: Marie ja Olivie

Michaela luki kirjeen hiljaisuuden vallitessa. Kello oli puoli seitsemän. Michaelalla oli vielä aikaa miettiä. Hän harkitsi vaihtoehtojaan ja huomasi Antonian lähteneen. Yhtäkkiä ikkunasta lensi sisään puukko. Michaela otti sen ympäriltä viestin ja luki:

Et pääse kohtaloasi
pakoon. Se kaikki
tapahtuu pian, pian,
PIAN

Vastaus:

Ihanaa, että Michaela on saanut Bethistä ystävän ja että tytöt tukevat toisiaan. Samalla tässä luvussa selvisi lisää Bethistä ja hänen perheestään. Tytöllä ei varmasti ole helppoa!

Antonia vaikutti myös ihanalta tytöltä. Hienosti huomioit Korpinkynsien tupahuoneen ja sisällytit tarinaan kivasti ovella olevia arvoituksiakin. Jännittävästi Michaela saa yhä uhkaavia viestejä, mutta jatkuvat viestit eivät enää luo niin pahaa tunnelmaa. Kenties tulossa on ratkaisuja tilanteeseen, eikä vain jatkuvaa kirjeiden lähettelyä?

Vuorosanoissa puhuja noita kirjoitetaan pienellä, kun kyse ei ole erisnimestä. (esim. "Hyvä on", noita sanoi.) Pergamentti kirjoitetaan g-kirjaimella.

Saat: 3 kaljuunaa ja 4 tupapistettä.
-Aline-

Nimi: Michaela Black

12.01.2017 18:19
Luku 9

Michaela heräsi aamuyöllä omituiseen ääneen. Sellaista hän ei koskaan ennen ollut kuullut. Se oli kuin kaunista, surumielistä laulua Michaela nousi istumaan ja huomasi, ettei hänen päätään särkenyt enää. Hän raotti sängyn verhoja ja näki samat sängyt, kuin illallakin. Michaela ei edelleenkään tiennyt, missä oli, mutta salaperäinen laulu veti häntä puoleensa. Hän nousi sängystä ja seurasi ääntä.
"Se voi tietenkin olla ansa", Michaela sanoi hiljaa itsekseen, "Mutta en ole koskaan kuullut kenenkään laulavan noin kauniisti."

Michaela käveli hiljaa ääntä kohti. Hän yritti olla päästämästä ääntäkään ja käveli huoneen ovelle. Michaela avasi oven hitaasti raolleen ja pujahti ulos. Laulu voimistui. Michaela käveli pitkää käytävää eteenpäin. Sitten hän kiipesi portaita ylös ja yritti paikantaa äänen lähteen.

Michaela käveli eteenpäin ja avasi oven. Hän näki olevansa luokkahuoneessa. Laulu voimistui entisestään. Michaela käveli tyhjien pulpettien ohi hämärässä huoneessa ja tuli ikkunan luo.

Hän katsahti ulos ikkunasta ja näki kauniin linnun. Se oli kullan ja punaisen kirjava ja katseli Michaelaa viisailla mustilla silmillään. Se lauloi surumielisesti, mutta samalla niin kumman kauniisti, että Michaela alkoi itkeä. Kyyneleet vain vuotivat hiljaa hänen katsellessaan kuvan kaunista lintua.

Sitten Michaela huomasi, että lintu oli jumissa. Se oli tarttunut natusta kiinni puunoksaan, eikä päässyt irti. Hän mietti, miten voisi auttaa kaunista lintua, mutta keksi vain yhden vaihtoehdon. Hänen olisi lennettävä.

Michaela käveli äänettömästi ovelle ja pujahti sen raosta käytävälle. Hän riensi takaisin alimpaan kerrokseen ja avasi ulko-oven.
"Oppilas poissa makuusalista! Oppilas käytävällä!" Riesu huusi.
Michaela säikähti. Hän juoksi ulos ja piiloutui suuren ruusupensaan taakse. Se kukki vielä ja tarjosi hyvän piilopaika sitä tarvitsevalle. Michaela kuuli etäisesti miehen hinkuvan hengityksen.
"Riesu, minne se oppilas meni?" Mies kysyi huohottaen.
"Arvaa kolme kertaa", Riesu sanoi ärsyttävästi.
"Ei minulla ole aikaa arvailla, kerro se minulle, Riesu", mies sanoi kiusaantuneena.
"Hmm", Riesu sanoi kuin muistellen jotakin, "Ehkä hän meni toiseen kerrokseen, tai sitten tuonne käytävälle, tai ehkä hän pujahti ulos. Luulisin kuitenkin, että hän lähti tuota salakäytävää pitkin johonkin, mutta eihän sitä koskaan tiedä."
"Riesu, kerro nyt, minne se oppilas meni", mies sanoi ärtymeenä.
"Arvaa", Riesu sanoi taas.

Sen jälkeen Michaela ei kuullut mitään. Hän oletti Riesun lentäneen pois ja uskalsi lähteä piilopaikastaan. Linnan piha oli hämärä. Michaela ei tarkkaan tiennyt, missä luutavaja oli, mutta salaperäinen lintu tarvitsi apua. Michaela lähti ensin paikkaan, jossa he olivat edellisenä aamuna lentäneet. Hän seisoi siellä hetken aikaa ja lähti sitten siihen suuntaan, mistä matami Huiski oli tullut. Michaela käveli sinne päin ja näki lopulta pienehkön rakennuksen häämöttävän edessään. Hän avasi harmaan hilseilevän maalikerroksen peitossa olevan oven ja astui sisään. Pieni vaja oli maalattu sisäpuolelta vaaleanruskeaksi ja sen seiniä kiersivät hyllyt, jotka olivat täynnä luutia. Michaela nappasi luudan, jossa näkyi haaleasti kirjoitus:

TÄHDENLENTO 39

Sen jälkeen hän astui ripeästi ovesta ulos ja hyppäsi luudalle. Michaela lensi kolun toiselle puolelle ja näki lopulta puun, jossa lintu oli kiinni. Hän nosti luudan korkeammalle ja ohjasi sen linnun luo. Lintu katseli häntä luottavaisesti ja antoi Michaelan silittää sitä. Sitten Michaela irrotti köyden hellästi linnun jalasta ja se nousi ilmaan. Lintu lauloi vielä, mutta paljon iloisemmin kuin ennen. Se katsahti Michaelaa ja lensi pois.

Michaela lensi takaisin luutavajalle ja teki ilmassa pari silmukkaa, nauttien lentämisestä. Hän palautti luudan takaisin vajaa ja lähti sitten takaisin, kohti linnaa. Michaela avasi oven ja käveli käytävän päähän, sillä hän kuuli nurkan takaa puhetta.
"No niin, kissaseni, katsotaan vielä aulasta, ja jos hän ei ole siellä, hän on jo ehtinyt livahtaa makuusaliinsa", hinkuva miesääni sanoi. Hän käveli ripeästi eteenpäin, Michaelaa kohti.

Michaela huomasi vaaran ja hiippaili takaisin aulaan. Hän kiipesi portaita pitkin toiseen kerrokseen ja katsahti sieltä alas. Mies ei ollut huomannut häntä. Michaela näki miehen mukana laihan hiekanvärisen kissa. Se tuijotti Michaelaa ja naukaisi.
"Näitkö hänet?" Mies kysyi kissalta, joka tuijotti edelleen Michaelaa ja naukaisi uudestaan. Mies ja kissa alkoivat kiivetä portaita.

Yhtäkkiä Michaela kuuli hiljaisen ääneen aivan vierestään.
"Tule tänne", utuinen mietteliäs ääni sanoi ja Michaela näki helmiäisenvaalean aaveen osoittavan käytävää, jota ei vielä äsken ollut ollut siinä. Michaelalla ei ollut valinnanvaraa, joten hän syöksyi nopeasti käytävään. Hän käveli ahtaan käytävän päähän ja tuli käytävälle, jota ei ollut aikaisemmin nähnyt. Aave oli seurannut häntä ja sanoi:
"Sinun on vain käveltävä kolmet portaat alas, niin löydät Sairaalasiipeen."

Aave lähti päinvastaiseen suuntaan ja Michaela alkoi kiivetä portaita alas. Kun hän pääsi alimpaan kerrokseen hän käveli käytävän päähän ja kääntyi toiseen suuntaan. Hän avasi oven ja pujahti sisään. Michaela oli lopen uupunut. Hän oli samassa huoneessa, josta oli lähtenyt. Michaela painautui valkolakanaiseen sänkyyn ja päätti nukkua vielä hetken, ennen aamua.

Vastaus:

Tarina alkoi ihanan lumoavasti. Kuvasit kivasti, miten Michaela kuuli laulun ja lähti sitä kohti. Teksti tavallaan heti herätti mielenkiinnon. Kenties tilannetta olisi voinut kuvailla vielä lisääkin? Kuvata äänen sointia tai tunnelmaa ja pimeitä käytäviä?

Riesu aiheuttikin tytölle vähän harmia, mutta tavalliseen tapaansa härnää kaikkia, myös oppilaita etsiviä aikuisia.
Ihanaa, että Michaela onnistui pelastusretkessään. Lentäminen olikin hieno ajatus!

Tarina oli kaunis tunnelmapätkä eräästä hetkestä ja yöstä Michaelan elämässä. Pidän hyvin mukana myös jatkumoa edellisistä tarinoista. Toivottavasti tyttö toipuu Pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla käyneestä vahingosta.

Saat: 3 kaljuunaa ja 4 tupapistettä.
-Aline-

Nimi: Michaela Black

11.01.2017 18:00
Lentäminen tehtävä 1

Huispaus on velhojen ja noitien suosima urheilulaji. Sitä pelataan ovaalin muotoisella kentällä ja lennetään luudanvarsilla, jotka on loihdittu lentämään. Huispausta pelataan neljällä pallolla. Lajissa voi tehdä kaiken kaikkiaan 700 erilaista virhettä. Huispausjoukkueessa on seitsemän pelaaja. Kolme jahtaajaa, kaksi lyöjää sekä etsijä ja pitäjä.

Kaato on suurehko punainen pallo. Pitäjä yrittää torjua maaliyrityksiä ja jahtaajat tekevät maaleja. Maali tehdään heittämällä kaato yhden maalisalon vanteen läpi. Maalista saa kymmenen pistettä. Vanteita ja maalisalkoja on kummallakin puolella kolme.

Ryhmyjä on kaksi. Ne ovat mustia, hieman kaatoa pienemmpiä palloja. Ryhmyt yrittävät tuupata pelaajia luudilta. Lyöjät käyttävät mailojaan ja yrittävät lyödä ryhmyt kauemmas oman joukkueen pelaajista.

Viimeinen pallo on saksanpähkinän kokoinen kullanhohtoinen pallo, kultasieppi. Etsijä yrittää saada sen kiinni, sillä sen napannut joukkue saa 150 pistettä. Peli loppuu, vasta kun sieppi on saatu kiinni.

Kun huispaus keksittiin sieppiä ei ollut. Yhdessä huispausottelussa joku kuitenkin halusi jännitystä peliin ja käski yhden pelaajan ottamaan kiinni sieppeli. Sieppeli on pieni kullanhohtoinen lintu, joka harvinaistui nopeasti sen jälkeen, kun sitä oltiin alettu käyttää pelivälineenä. Kun sieppelit harvinaistuivat, niitä oli entistä vaikeampi löytää, joten joku kehitteli pallon, joka toimii kuin sieppeli.

BRITANNIAN JA IRLANNIN HUISPAUSJOUKKUEET:

-Harjuruusun Harakat (Irlanti)
Joukkue on voittanut Britannian ja Irlannin liigan kolmekymmentäkaksi kertaa ja on toistaiseksi liigan menestyksekkäin joukkue. Tällä kaksinkertaisella Euroopan mestaruusjoukkueella on kannattajia kautta maapallon. Yksi kaksi lukuisista huomattavista pelaajistaan on etsijä Eunice Purppara joka pyysi kerran ”nopeampaa sieppiä, koska tämä on aivan liian helppoa” ja kapteeni Hamish MacFarlan, joka teki komean huispausuransa jälkeen yhtä loistavan uran taikaurheiluosaston päällikkönä. Harakoiden mustavalkoisessa kaavussa on harakka edessä ja takana.

-Henkipään Harpyijat (Wales)
Walesilainen seura, joka on perustettu jo vuonna 1203 ja maailman huispausjoukkueiden joukossa sikäli ainutlaatuinen ettei se ole koskaan ottanut joukkueeseensa muita kuin noitia. Harpyijoiden kaavut ovat tummanvihreät ja niiden rinnassa on kultainen pedonkynsi. Harpyijoiden voittoa Heidelbergin Haukoista vuonna 1952 pidetään laajasti yhtenä kaikkien aikojen hienoimmista huispausotteluista. Kaikki tietävät että ottelun jälkeen Haukkojen kapteeni Rudolf Brand kosi vastapuolen kapteenia Gwendolyn Morgania, joka puolestaan täräytti häntä Puhtolakaisu viitosella päähän.

-Impoon Ampiaiset (Englanti)
Joukkue pukeutuu keltamusta vaakaraitaisiin kaapuihin, joissa on ampiaisen kuva rinnuksissa. Joukkue perustettiin vuonna 1312 ja se on yltänyt liigamestaruuteen kahdeksantoista kertaa ja Euroopan semifinaaliin kahdesti. Heidän väitetään saaneen nimensä eräässä ottelussa, jonka he pelasivat Nauriston Nuolia vastaan. Tällöin Ampiaisten lyöjä löi vahingossa (tai tahallaan) ampiaispesän päin vastajoukkueen etsijää ja etsijä joutui vammojensa takia keskeyttämään. Ampiaiset voittivat ja tästä pitäen ovat pitäneet ampiaista onnea tuovana tunnuksenaan. Ampiaisten kannattajat (jotka tunnetaan myös nimellä "Pistimet") surisevat perinteisesti kovalla äänellä häiritäkseen vastapuolen jahtaajaa rangaistusheiton aikana.

-Kadlein Kanuunat (Englanti)
Kadlein kanuunoiden loistopäivät ovat monien mielestä ohi, mutta silti joukkue nauttii uskollisten kannattajien suosiosta täysin rinnoin. Kanuunat ovat voittaneet liigan kaksikymmentäyksi kertaa, mutta viimeisin voitto sijoittuu vuoteen 1892. Kanuunoiden pelikaavut ovat kirkkaanoransseja ja selkää koristaa kiitävä kanuunankuula sekä kaksi mustaa K-kirjainta.

-Karfilin Katapultit (Wales)
Walesilainen vuodesta 1402 toiminnassa ollut joukkue, jonka kaavut on pystyraidoitettu vaaleanvihreällä ja tulenpunaisella. 18 liigavoittoa ja vuoden 1956 Euroopan mestaruuskisojen loppuotteluvoitto Norjan Lakselvin Leijonista. Joukkueen kaikkien aikojen maineikkain pelaaja "Hurjimus" Dai Llewellyn sai surmansa Kreikassa lomaillessaan ja nykyään kauden päätteeksi joukkueen kesken jaetaan tuon maineikkaan pelaajan mukaan nimetty muistomitalli sille liigapelaajalle, joka on ottanut jännittävimpiä ja uhkarohkeimpia riskejä otteluissa.

-Kaljulan Kulkurit (Englannin ja Skotlannin rajamaat)
Englannin ja Skotlannin rajaseudun joukkue perustettiin vuonna 1422 teurasajavelho Walter Partkinin seitsemän jälkeläisen toimesta. Tämä sisarusparvi muodosti loistokkaan joukkueen, joka hävisi vain aniharvoin.. Tosin useat joukkueet pelkäsivät heitä ja Walteria, joka seisoi kentänlaitamilla toisessa kädessään taikasauva ja toisessa lihakirves. Joukkueessa on monesti vuosisatojen aikana pelannut joku Parkinin suvun jälkeläinen ja joukkue kunnioittaa alkuperäänsä pukeutumalla verenpunaisiin kaapuihin, joidenka rintaan on kuvattu hopeinen lihakirves.

-Kenmaren Kanahaukat (Irlanti)
1291 perustettu irlantilainen seura, joka on suosittu kautta maailman sen metsinkäismaskottien takia. Kanahaukoilla on smaragdinvihreät kaavut, joiden rintaa koristaa kaksi K-kirjainta. Kanahaukkojen pitäjä Darren O'Kani (joukkueessa 1947-60) toimi kolmasti Irlannin maajoukkueen kapteenina ja hänen ansiotaan on Haukanpään hyökkäysmuodostelman keksiminen.

-Laiturpuun Loistokkaat (Irlanti)
Joukkue on kotoisin Skyen saarelta, jolla se perustettiin vuonna 1292. Loistokkaat pukeutuvat syvänpurppuraisiin kaapuihin, joiden rinnuksissa on kultatähti. Heidän kuuluisin jahtaajansa, Catriona McCormack, toimi 1960 luvulla kahdesti kapteenina joukkueen voittaessa liigamestaruuden ja pelasi Skotlannin väreissä peräti kolmekymmentäkuusi kertaa. Hänen tyttärensä pelaa nykyään samassa joukkueessa pitäjänä ja hänen poikansa on suositun velhoyhtyeen Kohtalottarien soolokitaristi.

-Lipilinnan Lepakot (Pohjois-Irlanti)
Pohjois-Irlannin maineikkain huispausjoukkue, joka on voittanut liigamestaruuden tähän mennessä kaksikymmentäseitsemän kertaa ja on näin ollen liigahistorian toiseksi menestyksekkäin. Lepakoilla on musta kaapu, jonka rinnuksissa on tulenpunainen lepakko. Heidän kuuluisa maskottinsa Leevi Lentäväkoira tunnetaan myös kermakaljan mainoslepakkona (Leevi sanoo: Kermakalja lennättää!).

-Muuttosuon Muuttohaukat (Ei tarkkaa tietoa)
Muuttosuun muuttohaukat pukeutuvat tummanharmaisiin ja valkoisiin kaapuihin, joiden rinnassa on tunnuksena muuttohaukan pää. Joukkueen kuuluisimmat pelaajat ovat lyöjät Kevin ja Karl Avonummi, jotka pelasivat joukkueessa 1958-1969. Tuona aikana he saivat taikaurheiluosastolta peräti 14 määräaikaista pelikieltoa. Seuran tunnuslause on "Voittakaamme, mutta jos emme voi voittaa, särkekäämme muutama pää!"

-Nauriston Nuolet (Pohjois-Englanti)
Vuonna 1612 perustettu pohjoisenglantilainen joukkue, jonka pelikaavut ovat kalpeansiniset ja niitä koristaa hopeinen nuoli. Joukkueen hohdokkain hetki on edelleen vuoden 1932 voitto silloisesta Euroopan mestarista Vratsan Vuorikotkista. Ottelu kesti tuolloin kuusitoista päivää sakeassa sumussa ja sateessa. Joukkueella oli tapana ampua taikasauvoistaan nuolia ilmoille aina kun tekivät maalin, mutta taikaurheiluosaston toimesta tämä kiellettiin vuonna 1894. Nuolien ja Impoon Ampiaisten välillä on perinteisesti kova kilpailu.

-Rapakon Palloseura (Englanti)
Vuonna 1163 perustettu Rapakon palloseura on liigan vahin joukkue ja sillä on takanaan kaksikummentäkaksi liigamestaruutta ja kaksi Euroopan mestaruutta. Laulava velhotar Selestina Taigori levytti äskettäin joukkueen tunnuslaulun "Ryhmyt pois, pojat, ja kaato vanteeseen" kerätäkseen varoja Pyhän Mungon sairaalalle. Pelaajat pukeutuvat laivastonsinisiin kaapuihin, joita koristaa seuran tunnus; kaksi kultaista osmankäämiä ristissä.

-Tutshillin Tornadot (Englanti)
Taivaansiniseen kaapuun, jonka rinnassa ja selässä on tummansininen kupla-T, pukeutuva joukkue on voittanut liigamestaruuden viidesti peräkkäin 1900-luvun alussa ja kiitos tästä kuuluu etsijälle Roderick Plumptonille. Voittoputki on sekä Britannian että Irlannin ennätys. Plumpton pelasi Irlannin etsijänä peräti kaksikymmentäkaksi kertaa ja hänen hallussaan on nopeimman siepinnappaajan ennätys (kolme ja puoli sekuntia vuonna 1921).

//Etsin tiedot netistä. Toivottavasti se on sallittua.

Vastaus:

Hienoa, sait kivasti esseeseen sisältöä. :) Kyllä, tietojen etsiminen netistä on sallittua ja suotavaakin. Suoraa kopiointia ei kuitenkaan mistään saa tehdä, ja tietysti esseessä pitää tuoda asia esiin omin sanoin.

Lisään sinulle läksysuorituksesta 2 tupapistettä.
-Aline-

Nimi: Michaela Black

10.01.2017 22:52
Luku 8

Michaela heräsi syysauringon paisteeseen. Hän oli nukkunut hyvin ja katsahti tummansinisten sängynverhojensa raosta makuusaliin. Michaela näki kuusi muuta pylvässänkyä. Toinen tyttö, nimeltään Elaine Allen oli myös herännyt. Hän tuijotti Michaelaa ruskeilla silmillään ja harjasi samalla vaaleita hiuksiaan. Michaela harjasi omat mustat kiharansa. Hän nosti pudonneen suippohattunsa lattialta ja laittoi sen päähänsä.

Sitten Michaela asteli ikkunan luo. Hän katseli Kiellettyä metsää ja huomasi sen laidalla pienen mökin, jonka piipusta nousi savupilvi. Aurinko paistoi kirkkaana, mutta ei enää niin kuumana kuin kesällä. Michaela rakasti ikkunan maisemaa heti ensisilmäyksellä.
Hetken katseltuaa, hän kuitenkin huomasi jotain ikävää. Hiukan ikkunan alapuolella, kivitiilin pienestä rakosesta sojotti puukko. Michaela katsahti Elainea levottomana. Hän ei halunnut Elainen näkevän puukkoa. Elaine oli kuitenkin jo laittautunut ja ottanut laukkunsa. Hän astui ulos makuusalin ovesta, eikä edes katsonut Michaelaan päinkään. Michaela oli siitä onnellinen. Hän irrotti puukon varovasti ja kätki sen matka-arkkuunsa otettuaan kirjeen puukon ympäriltä. Michaela avasi perkamentin palasen ja luki:

Olet väärässä, jos
luulet olevasi täällä
turvassa. Näet, mitä
tarkoitamme 15.9.

"Salaperäistä", Michaela mutisi hiljaa lukiessaan ja miettiessään, mitä tapahtuisi. Hän ei kuitenkaan ehtinyt miettiä kauaa, sillä pähkinänruskeahiuksinen, sinisilmäinen tyttö oli herännyt, eikä Michaela halunnut jakaa salaisuutta hänen kanssaan. Michaela käveli ovelle, avasi sen ja astui Korpinkynnen oleskeluhuoneeseen. Se oli melkein tyhjä. Vain muutama neljäsluokkalainen oli takan ääressä keskustelemassa ja pari ensiluokkalaista poikaa oli astumassa ovesta ulos. Michaela mietti, olisiko liian aikaista lähteä aamiaiselle, mutta kuuli sitten Dumbledoren taialla vahvistetun äänen:
"Voisitteko te oppilaat tulla nyt ystävällisesti aamiaiselle, että Minerva voisi jakaa teille lukujärjestykset. Aamiaisen jälkeen siirrytte suoraan oppitunneillenne."
Michaela riensi takaisin makuusaliin, pakkasi oppikirjansa, taikasauvansa, pergamentin ja sulkakynät musteineen käsilaukkuun ja lähti takaisin oleskeluhuoneeseen. Hän avasi oven ja astui kiireesti ulos. Michaela yritti muistella, miten pääsisi suureen saliin. Hän käveli pitkiä käytäviä pitkin ja näki yhtäkkiä harmaa-asuisen helmiäisenvaalean aaveen. Se leijui ilmassa ja säpsähti nähdessään hänet.
"Nuo hiukset", aave sanoi uneksuvasti, "Olen nähnyt samanlaiset vain eräällä nuorella naisella kymmeniä vuosia sitten. Hänen nimänsä, se oli Carmen Lopez. Hän oli ihastuttava nuori nainen, näytät aivan häneltä."
Aave jatkoi matkaansa mietteisiinsä vaipuneena. Michaela kiirehti myös jatkamaan matkaansa suureen saliin pohdiskellen aaveen sanoja. Hän juuttui kerran yhteen portaikkoon ja kulki kaksi kertaa harhaan, mutta pääsi lopulta määränpäähänsä.

Suuri sali oli taas täynnä oppilaita. Michaela istuutui kiireesti Korpinkynnen pöytään ja ehti vaihtaa katseen Rohkelikkon pöydässä istuvan Bethin kanssa. Sitten tiukan näköinen noita rykäisi ja sanoi:
"Asettukaa jonoihin, jokainen luokka erikseen ja tuvittain."
Oppilaat seisoivat jonoissa. Michaela oli jononsa viimeinen. Kun McGarmiva tuli viimein hänen kohdalleen ja ojensi hänelle lukujärjestyksen, Michaela ihmetteli, miksi lukujärjestyksessä oli tyhjiä kohtia.
"Nyt sinun on valittava kaksi valinnaisainetta", McGarmiva sanoi, "Voit valita näistä: jästitieto, ennustus, taikaolentojen hoito, numerologia ja muinaiset riimuut."
"Ennustus ja numerologia", Michaela sanoi hiljaa, hetken mietittyään. McGarmiva loihti sauvallaan Michaelan lukujärjestyksen tyhjiin kohtiin sanat numerologia ja ennustus. Sitten hän ojensi lukujärjestyksen Michaelalle ja pyyhälsi pois. Michaela katsahti lukujärjestystään ja näki, että ensimmäiseksi olisi lentotunti yhdessä Rohkelikkojen kanssa. Se alkaisi puolen tunnin kuluttua ja Michaelalla olisi vielä aikaa syödä aamiainen. Hän söi sämpylänsä nopeasti ja suuntasi sen jälkeen askeleensa ulos.

Osa muusta luokasta oli jo paikalla. Myös joitakin Rohkelikkojakin oli jo ilmestynyt paikalle. Michaela huomasi Bethin ja käveli tämän luo.
"Hei", Beth sanoi iloisesti, "Isä ei ilahdu, kun kuulee tästä. Koko sukuni on ollut Luihuisia ja isä odotti myös minusta sitä."
Michaela ehti vai hymyillä pikaisesti, sillä matami Huiski, mustahiuksinen teräväpiirteinen noita oli astellut heidän luokseen kantaen luudanvarsia.
"Jonoon!" Matami Huiski huusi.
Oppilaat asettuivat tottelevaisesti riviin. Matami Huiski jakoi oppilaille luudanvarret.
"Ottakaa itsellenne tilaa ja asettakaa luudat viereenne. Kun annan merkin, käskekää luudat ylös", matami Huiski neuvoi.
Oppilaat asettivat luutansa maahan. Matami Huiski laski kolmeen ja oppilaat valmistautuivat. Michaelaan hermostutti. Hän pelkäsi epäonnistuvansa. Michaela ei kuitenkaan halunnut näyttää sitä vaan rohkaisi mielensä ja sanoi muiden mukana:
"Ylös."
Michaelan hämmästykseksi luuta pomppasi tottelevaisesti ilmaan ja jäi leijumaan Michaelan polven korkeudelle. Hän huomasi, että kaikki eivät olleet onnistuneet. Pienikokoisen Rohkelikkotytön oli onnistunut vain saada luutansa kierähtämään ympäri ja pari oppilasta ei ollut saanut luutaansa liikkumaan lainkaan. Michaela näki Bethin onnistuneen täydellisesti. Hänestä näki, että hän oli harjoitellut aikaisemminkin.
"Yrittäkää uudelleen", matami Huiski käski.
Michaela laski luutansa maahan ja sanoi uudestaan:
"Ylös."
Michaelan ampaisi entistä nopeammin ilmaan. Tällä kertaa kaikki onnistuivat samaan luutansa kutakuinkin ilmaan.
"Hienoa, nyt nousemme ilmaan", matami Huiski sanoi.
Lyhyt Korpinkynsipoika, jolla oli vaaleanruskeat hiukset valahti kalpeaksi. Niin teki moni muukin. Michaela ei voinut valahtaa kalpeammaksi, sillä oli luonnostaan hyvin kalpea. Hän kuitenkin sanoi luudalleen:
"Ylös."
Luudan noustua hänen polvensa korkeudelle Michaela odotti matami Huiskin merkkiä. Ennen sitä tapahtui kuitenkin jotain. Pienikokoinen tyttö oli ollut liian jännittynyt ja lähtenyt liian aikaisin. Hän oli polkaissut luutansa liian nopeasti vauhtiin ja se kiisi kohtisuoraan ylös kuin luoti. Michaela ampaisi luudalleen matami Huiskin merkistä. Hän ei kuitenkaan jäänyt kaartelemaan alas, vaan ampaisi ylös, kohti tyttöä, jonka luuta oli alkanut menettää korkeutta. Michaela lisäsi vauhtia. Hän oli jo aivan tytön vieressä. Tytön luuta oli kuitenkin nopeampi. Michaela kiihdytti ja oli taas tytön rinnalla ja ojensi tälle kätensä. Tyttö tarttui käteen ja kiipesi Michaelan luudalle juuri ennen kuin hänen luutansa iskeytyi kovaa vauhtia maahan. Matami Huiski kiiruhti heidän luokseen.
"Typerä tyttö, sangen typerää", hän huohotti.
Michaela ei tiennyt kumpaa hän tarkoitti.
"Tuo oli kieltämättä ilmiömäistä lentämistä, mutta saatte molemmat jälki-istuntoa ensi keskiviikoksi", matami Huiski jakoi.
Kun hän oli mennyt neuvomaan toisia tyttö sanoi:
"Kiitos, pelastit henkeni."
He palasivat muiden luo parahiksi kuulemaan, mitä tulisi läksyksi.
"Kirjoittakaa essee aiheesta huispaus", matami Huiski sanoi oppilaille.
Kaikki lähtivät sisälle linnaan, seuraavaa tuntia varten.

"Vau, en olisi uskonut kenenkään lentävän noin hyvin ensimmäisellä kerrallaan", Beth sanoi ihmeissään Michaelalle.
"Mitä sinulla on seuraavalla tunnilla?" Michaela kysyi Bethiltä.
"Liemien kaksoistunti", Beth sanoi tarkastettuaan lukujärjestystään. "Nähdään, nyt minun on mentävä", Beth sanoi äkkiä kiirehtien tyrmiin.

Michaela käveli yksin pimeyden voimilta suojautumisen luokkaan. Hän ihmetteli matkallaan puhuvia muotokuvia ja sattui vahingossa kävelemään yhden seinän läpi. Lopulta hän pääsi pimeyden voimilta suojautumisen luokkaan. Hän astui luokan ovesta sisään ja istui takimmaiselle pulpetille. Luokka oli täynnä häkkejä joissa oli eriskummallisia otuksia. Michaelan lisäksi luokassa oli muutama muu oppilas. He istuivat pulpeteilla epävarman näköisenä ja osa kuiski keskenään. Michaela erotti keskustelusta muutamia sanoja:
"Blackin tyttö... sankaria... on olevinaan... ylpeä..."
Michaela ei pitänyt keskustelun sävystä, eikä siitä, että se vaikutti koskevan häntä. Hän oli onnellinen, kun opetteja astui luokkaan.
"Hyvää päivää, minä olen Aria Bloom, Tylypahkan uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja", hän esittäytyi.
Aria oli pitkä ruskeahiuksinen nuorennäköinen nainen, jonka kasvot olivat täynnä pisamia.
"Tänään aiheemme on ilkiöt. Avatkaa kirjanne sivulta seitsemän", professori Bloom sanoi istuuduttuaan pöytänsä ääreen. Hän otti esille häkin, joka oli täynnä pieniä sähkönsinisiä olentoja.
Professori Bloom jakoi heidät pareiksi. Harmikseen Michaela sai parikseen rotevan pojan joka tuijotti häntä inhoten.
"Teidän tehtävänne on yhdessä yrittää taltuttaa ilkiö", professori Bloom selitti.

Poika kyllästyi pian ilkiön jahtaamiseen ja alkoi punoa suunnitelmaan.
"Mene sinä seisomaan tuonne", poika sanoi Michaelalle.
Michaela käveli kaapin viereiselle seinustalle ja pysähtyi sinne. Kohta ilkiö tuli häntä kohti. Sen pienen ilkikuriset kasvot irvistivät pahantahtoisesti. Se lennähti kaapin päälle ja paiskasi kaikilla voimillaan suuren rautaisen kynttilänjalan suoraan Michaelan päähään. Michaela lyhistyi maahan. Hänen silmissään pimeni.

"Professori, professori ilkiö tainnutti parini", poika huusi hätääntyneenä.
"Odottakaa täällä", minä vien tytön sairaalasiipeen professori Bloom, joka tunsi tilanteen riistäytyvän käsistä sanoi. Oppilaat tuijottivat, kun professori Bloom taikoi leijuivat paarit, joille hän laski Michaelan.

Michaela heräsi seuraavan kerran vasta iltapäivällä. Hän tunsi päässään hirveää kipua, eikä tiennyt, missä oli. Ilta oli jo hämärtynyt ja valotkin oli sammutettu. Michaela näki paljon vuoteita, joissa oli samanlaiset valkeat lakanat, kuin ne, joilla hän makasi. Hän ei tunnistanut huonetta, vaan pyörtyi pääkivusta johtuen nopeasti.

Vastaus:

Jälleen salaperäinen viesti, joka vaikuttaa hieman uhkaavalta. Mitäköhän Michaela joutuu kohtaamaan lähiaikoina? Osaisivatko aikuiset puuttua tapahtumiin ja miksi nämä pahikset ovat tytön perässä? Viistokujalla saatiin jo hieman kurkistusta näihin juonenkäänteisiin, mutta yhä uhkaavat kirjeet luovat jännitystä tarinaan.

Kerroit ihanasti päivän kulusta ja erilaisista tunneista. Michaela auttoi urhoollisesti oppilastoveria lentotunnilla, mutta harmiksi joutui vähän ikävämpään tilanteeseen pimeyden voimilta suojautumisessa. Oli mukavaa lukea ihan tavallisesta koulutoiminnasta ja siinä tapahtuvista käänteistä.

Saat: 4 kaljuunaa ja 3 tupapistettä.
-Aline-

©2017 Pensieve - Tylypahka tarinaroolipeli - suntuubi.com