Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Michaela Black

(liittynyt 28.12.2016)

1.luokka

karma:  +118/-0

Nimi: Michaela Luna Manuela Black Saldo: 124 kaljuunaa
Sukupuoli: Nainen Tupapisteet: +31/-0
Syntymäpäivä: 11.1. Kirjoitetut tarinat: 32 kpl
Verisääty: Jästisyntyinen Viimeinen läsnäolo: 19.4.2017
Sauva: Hopeavaahteraa, 17 ja kolmasosa tuumaa, ydin thestralin jouhi, erittäin voimakas ja vaarallinen, uskollinen.
Suojelius: Lumikurki  
Valinnaisaineet: Ennustaminen ja numerologia
Kokeiden tulokset: -
Suoritetut läksyt: Lentäminen I, Numerologia I

 

Luonne

​Michaela on hyvin omanlaisensa persoona. Hänen ujo, ylpeä luonteensa vaatii häneltä paljon uhrauksia ja itsehillintää. Michaela on aina ollut liian ylpeä pyytääkseen apua keneltäkään. Hän on hyvin omatoiminen ja tekee kaiken mielellään itse. Michaela ei luovuta koskaan, vaan tekee kaiken loppuun asti. Hänessä on hieman perfektionistin vikaa ja hänen on hyvin vaikea sietää epäonnistumista. Michaela on köyhä ja säästäväinen eikä siedä tuhlausta, mutta on myös hyväsydämminen ja antaa mielellään omastaan toisillekin. 
Michaela on älykäs ja yrittää saavuttaa elämässään jotain suurta. Viisautensa ansiosta hän ymmärtää usein enemmän asioita, kuin muut ikäisensä. Michaela on pienestä pitäen rakastanut kirjoja. Tradegiaa, fantasiaa, romantikkaa ja jopa tietokirjallisuutta. Eniten hän pitää myyteistä, joissa kerrotaan linnuista. Michaela on dramaattinen ja toivoo usein, että hänelle kävisi samoin, kuin kirjojen sankareille. Kun hän lukee kirjoja, hän syventyy kirjaan ja uppoutuu sen sisälle. Hän voi herätä kirjansa parista tietämättä edes onko yö vai päivä. 
Jos Michaelaa loukkaa saa olla varma että hän muistaa sen ikuisesti. Hän pitää eräänlaista "kiusaamispäiväkirjaa" ja kirjoittaa sinne kaikki pienistä haukkumisista syrjintään ja tönimiseen. Michaela joutuukin ostamaan uusia päiväkirjoja luonnottoman usein. Kun koulu on alkanut, hän ei kuitenkaan ehdi kirjoittaa kaikkea. 
Michaela on loistava laulaja. (Vain silloin kuin kukaan ei kuule.) Hän ei tiedä sitä itsekään, mutta ne jotka ovat kuulleet hänen laulavan tietävät sen. Hän rakastaa laulamista ja musiikin kuuntelua. Erityisesti Michaela pitää klassisesta ja surumielisestä musiikista, johon voi eläytyä täydellisesti. Hän kirjoittaa muistiin erilaisten laulujen nimiä ja sanoja, jotta voisi opetella laulamaan niitä. Michaela rakastaa myös runoja ja kirjoittaa niitä itsekin.
Michaela on hyvin hyvin epäsosiaalinen. Hän inhoaa toisiin ihmisiin tutustumista ja on siksi melkein aina yksin. Michaela pitää hyvin paljon yksinolosta ja omasta rauhasta, joten yksinäisyys ei ole ongelma. Hän on hyvin varautunut ja vähäpuheinen tuntemattomien seurassa. Michaela hätkähtää, jos joku puhuttelee häntä ja hän inhoaa parityöskentelyä ja suullisia tehtäviä. Michaela on hyvin salailevainen ja sulkeutunut, eikä välitä muista ihmisistä juurikaan. 
Hän pitää hyvin paljon kaikista linnuista ja ihailee niiden vapautta lentää minne vain tahtoo. Michaela haluaisi oppia lentämään hyvin ja kuulua Korpinkynnen huispausjoukkueeseen, mutta ei uskalla kysyä sen kapteenilta lupaa liittyä. Hän katselee usein taivaalle nähdäkseen linnut, jotka kartelevat ympäriinsä. Johtuu kai juuri Michaelan maltista ja rauhallisuudesta, että hän saa usein monet linnut luottamaan itseensä. Kotonaan Espanjassa Michaela viettää mielellään aikaa meren rannalla lokkeja ja muita lintuja tutkien. Hänen suurimpiin unelmiinsa kuuluu matka Siperiaan katsomaan lumikurkia.
Michaela on taikauskoinen ja pitää ennustamisesta. Hän näkee jostain syystä enneunia ja joutuu välillä transsiin, jossä hän ei voi hallita itseään. Se harmittaa Michaelaa, sillä hän pelkää tekevänsä jotain vaarallista, tai hirveää. 

Ulkonäkö

 Michaela on hyvin hyvin hoikka ja lääkärien mielestä huolestuttavan alipainoinen. Hän näyttää siltä, että hänen luunsa voisivat hetkellä millä hyvänsä tunkeutua kuolemankalpean ihon läpi. Monet ihmiset kauhistelevat asiaa ja väittävät Michaelan näyttävän vampyyriltä. Tämä ei ole kuitenkaan Michaelan vika, sillä hän on luonnostaan laiha ja hänellä on paljon allergioita joten hän ei voi syödä kovin monia ruokia. Michaelan vasemmassa olkapäässä on pieni kotkan pään muotoinen merkki. Michaela ei tiedä, milloin ja mistä se on tullut, mutta haluaisi selvittää sen.
Michaelan hiukset ovat pikimustat kuin korpin sulat. Ne ovat lisäksi hyvin kiharat ja yltävät kiharoista huolimatta vyötärölle asti. Michaela pitää hiuksensa aina auki, että voi tarvittaessa piilottaa kalpeat kasvonsa niiden taakse. Hiusten päällä on usein pikimusta noidanhattu, jossa on tummansininen nauha. Hattu, jota Michaela käyttää aina kuin on mahdollista on ainoa laatuaan. Vaikka sitä ei tiedetä, se on itsensä Rowena Korpinkynnen suippohattu. Se oli vain jotenkin päätynyt matami Malkinille, jolta Michaela osti sen.
Michaelan vaatteet ovat usein hiukan liian pieniä. Ne ovat yleensä mustia ja valkoisia. Jästivaatteiksi sopivat hyvin tiukat legginssit, musta neule ja tiukka valkea t-paita, jossa voi olla linnun kuva. Michaela käyttää mielellään koulupukua jästimaailmassakin, sillä se tuo yhteenkuuluvuutta velhomaailmaan. Tummansininen kravatti on Michaelasta ihana, sillä se sopii hyvin suippohatun kanssa. 
Michaelan kuolemankalpeissa kasvoissa on kaksi suurta syvän tummansinistä viisaan näköistä silmää joiden alapuolella on kapeahuulinen suu joka ei naura juuri koskaan. Hänen silmänsä vuotavat kyyneliä useammin kuin kerran viikossa, mutta sen hän yrittää salata muilta. Silmät pysyvät yleensä tyynenä, mutta joskus ne näyttävät suorastaan salamoivan. Silmiä kehystävät luonnostaan pitkät mustat ripset, jotka kartuvat kauniisti. Ne näyttävät hurmaavalta, kun Michaela räpyttelee silmiään. Michaelan nenä on hyvin muodostunut ja siro. Hänellä on korkea otsa, mutta sitä ei yleensä näy suippohatun alta.
Michaelalla on pitkät raajat ja hän on aika pitkä ikäisekseen. Hänellä on vasemmassa kädessä vanha hopeanvärinen rannekello, joka on hänen äitinsä suvun sukukalleus. Michaela ei meikkaa, eikä hänellä olisi siihen rahaakaan. Michaela on vasenkätinen, mutta osaa käyttää myös oikeaa kättään.

Perhe, läheiset ja ystävät

Michaela on jästiperheestä, johon kuului hänen lisäkseen äiti ja isä. He asuivat Espanjassa pienessä maalaiskylässä. Kun Michaela oli pieni, hänen vanhempansa tajusivat, että hän oli noita. Isä järkyttyi kovasti, sillä hänen sisarensa oli ollut noita ja kuollut taistellessaan Voldemortia vastaan. Äitiä ei kuitenkaan haitannut, että Michaela oli noita. Vanhemmat eivät koskaan puhuneet velhoista ja noidista, vaan päättivät kertoa siitä Michaelalle, vasta kun hän saisi kirjeen Tylypahkasta. Kun Michaela oli 7-vuotias hän räjäytti kuitenkin vahingossa ilotulituslaatikon ja olisi kuollut, ellei hänen äitinsä olisi pelastanut häntä. Michaelan äiti kuoli räjähdykseen, ja isä suuttui siitä hyvin paljon. Hän sulki Michaelan komeroon ja murtui aivan täysin toivoen Michaelan kuolevan. Michaela muutti siksi asumaan Juan-enonsa luo meren rannalle.

Daniela Aya Natalia Black O.s. Lopez 
Michaelan edesmennyt äiti, jonka kuolemasta isä syyttää Michaelaa. Hän oli kotoisin Espanjasta ja asui siellä koko elämänsä. Daniela oli herkkä ystävällinen kaunotar, josta oli vaikea olla pitämättä. Hänen kirkkaanvihreät silmänsä tuikkivat kuin tähdet ja mustat olkapäille ylettyvät kiharat näyttivät aina hyvinhoidetuilta. Danielan lempeän luonteen ansiosta hän sai paljon ystäviä ja häntä muistellaan aina hyvällä. Hän ei suuttunut juuri koskaan, mutta olisi varmasti halunnut miehensä huolehtivan Michaelasta oman kuolemansa jälkeen. Michaela muistaa äitinsä hyvin, eikä voi koskaan unohtaa suruaan tämän kuolemasta. Michaela tietää kuitenkin, että äiti teki sen hänen takiaan, joten hän yrittää pysyä hengissä, ettei äiti olisi kuollut turhaan.

Scott Erik Jeremy Black 
Michaelan kiivasluonteinen isä, joka vihaa tytärtään tämän noituuden takia. Hän on kotoisin Skotlannista, mutta asuu tällä hetkellä Sveitsissä. Scottilla on lyhyet ruskeat hiukset ja harmaansiniset silmät, jotka leimuavat hänen suuttuessaan. Hän suutuu usein, mutta hänen raivonpurkauksensa eivät yleensä kestä kauaa. Muuten hän on kuitenkin hyvin miellyttävä mies. Hän on ammatiltaan liikemies, joka matkustelee paljon ja on salaa rikastunut työllään. Scott on viekas mies ja osaa valehdella hyvin jos vain tahtoo, mutta yleensä hän ei sitä tee. Hän ei kuitenkaan ole kertonut Michaelalle, että hän on mennyt uudestaan naimisiin ja saanut toisen lapsen, Faithin. Michaela ei puhu mielellään isästään, sillä häntä harmittaa, että isä vihaa häntä.

Lovisa Rosalind Black O.s. Widmer
Michaelan isän uusi vaimo, josta Michaela ei tiedä mitään. Lovisa on Sveitsiläinen noita, mutta Scott ei tiedä hänen olevan noita. Hän on hyvin miellyttävä ja vaatimaton ihminen. Lovisalla on pitkät vaaleat kiharat, jotka hän letittää päivittäin. Hänen tummia silmiään korostavat kauniit ripset, jotka kartuvat hieman. Lovisa on lempeä, periksi antamaton, rohkea ja pitää lapsensa turvallisuutta maailman tärkeinpänä asiana. Lovisa on köyhästä perheestä ja on paimentanut koko lapsuutensa vuohia Alpeilla. Hän on sen takia kehittynyt nopeaksi ja ketteräksi. Lovisa kävi kuitenkin Tylypahkan ja oli Rohkelikon tuvassa. Hän rakastaa eläimiä hyvin paljon ja jäikin aikuistuttuaan paimentamaan vuohia perintötilalleen. 

Faith Åsa Emily Black
Michaelan nelivuotias sisarpuoli, josta Michaela ei tiedä mitään. Faith on suloinen ja älykäs pikkutyttö, jolla on ihastuttava hammashymy. Hänen suuret kullanruskeat silmänsä näyttävät hymyisevän, vaikka tyttö itkisikin. Ei vielä tiedetä, onko hän noita, vaiko ei. Faith rakastaa perheen vuohilaumaa ja leikkii vuorilla vuohien kanssa kaiket päivät. Hän ei tahdo pahaa kenellekään ja järkyttyy, jos jotain hirveää tapahtuu. Hänen viaton olemuksensa ja iloisuutensa hämmästyttäisi kaupunkilaisia, jotka eivät usko tuollaisten luonnonlasten olemassaoloon. Faithin paksut tummat hiukset ovat usein takkuisia ja täynnä heiniä, munnä hän ei välitä siitä. Hän oppii mielellään uusia asioita ja yrittää opettaa vuohille temppuja, muttei kuitenkaan onnistu kovin usein. 

Juan Antonio Lopez 
Michaelan Espanjalainen eno, jonka luona Michaela on asunut viimeiset neljä elinvuottaan. Juan on ystävällinen ja päättävätinen ihminen, joka ei luovuta koskaan. Hänen mustat silmänsä näyttävät siltä, että ne näkisivät ihmisen tunteisiin. Juanin mustat hiuset ja parta sekoittuvat vahvoihin kulmakarvoihin ja alituisesti ruskettunut iho näyttää siltä, että hän ottaisi koko ajan aurinkoa. Hän on harteikas ja aika pitä mies, jolla on loistavat kokkaustaidot. Juan loihtii milloin mitäkin herkkuja lapsilleen ja Michaelalle ilman taikasauvaa. Hän on useimmiten hyväntuulinen, vaikka kymmenen vuoden takainen vaimon menetys paihaa hänen mieltään yhä. Michaela rakastaa enoaan, vaikka tämä sääliikin häntä, eikä Michaela pidä säälistä.

Jose Manuel Lopez
Michaelan 17-vuotias serkku, joka ei juurikaan välitä Michaelasta. Jose on tummahiuksinen ja harmaasilmäinen teini, joka haluaisi jo olla aikuinen ja muuttaa pois kotoaan. Hän pitää Michaelaa kummallisena mielipuolena, eikä välitä juurikaan muiden ihmisten seurasta. Jose haaveilee insinöörin urasta ja opiskelee ahkerasti jästikoulussa. Hän on huono ajattelemaan muiden tunteita ja loukkaakin usein muita tarkoittamatta mitään pahaa. Josen mielestä säännöt ovat hyvin tärkeitä ja noituus pitäisi kieltää lailla. Hän ajattelee olevansa ansassa, koska joutuu asumaan niin kaukana kaupungista. Vaikka Jose muistuttaakin ulkonäöltään paljon isäänsä, hän ei ole perinyt isänsä ystävällistä luonnetta.

Esther Teresa Lopez 
Michaelan 11-vuotias serkku, joka on myös Michaelan ensimmäinen ystävä. Estherillä on paksut mustat hiukset ja utuisen vihreät silmät. Hän on hyvin ymmärtäväinen ja empaattinen ihminen, joka ei piittaa erilaisuudesta. Esther on hyvin suvaitsevainen ja ystäviään puolustava henkilö, jonka takia hän joutuu usein riitaan veljensä kanssa. Esther rakastaa merta ja voi istuskella rantakallioilla tuntikausia tujottaen merelle. Hän on loistava surffaaja ja uimari, sillä hän liikkuu vedessä yhtä nopeasti ja helposti kuin kuivalla maalla. Esther harrastaa valokuvaamista ja näyttelemistä, eikä oikein välitä koulunkäynnistä, jonka takia hänen arvosanansa eivät ole aivan parhaasta päästä. Liikunnassa hän kuitenkin loistaa. Esther toivoo, että pääsisi joskus kokeilemaan riippuliidintä.

Carmen Aya Teresa Lopez
Michaelan isoäidin isoäidin äiti, joka oli näkijä ja löysi Korpinkynnen ajatteluhuoneen ennen Michaelaa. Carmenilla oli kirkkaanvihreät silmät ja samanlaiset hiukset kuin Michaelalla. Hän oli ovela ja viisas, mutta myös hyväsydämminen. Carmen kirjasi ennustuksensa huolellisesti muistiin ja piti päiväkirjaa jälkipolvia varten. Hän selitti tarkkaan päiväkirjassaan monia asioita Korpinkynnen tuvan historiasta ja auttoi siten nykyajan historioitsijoita. Carmen kuului aikansa kuuluisimpiin noitiin ja oli Harmaan leidin hyvä ystävä. Kouluaikoinaan hän suunnitteli uusia loitsuja ja yritti kehitellä omia taikajuomiaan. Carmen menestyi hyvin koulussa ja kertoi päiväkirjassaan aikovansa opettajaksi Tylypahkaan. Carmenista on muotokuva Tylypahkan loitsukäytävällä.

Elizabeth "Beth" Louisa Murray
Michaelan paras ystävä, joka kuuluu Rohkelikon tupaan. Elizabeth toivoo itseään puhuteltavan Bethiksi, sillä ei pidä nimestään. Hänellä on leiskuvanpunaiset hiukset ja tasaisenharmaat silmät. Beth osaa halutessaan hymyillä valloittavasti. Hän pitää numerologiasta ja lentämisestä. Beth on luotetta, rehellinen ja uskalias nuori noita, johon Michaela tutustui Viistokujalla. Bethin isä kuuluu kuitenkin pimeän puolelle ja yrittää saada Michaelan salaperäisen rasian. Beth kuuluu puhdasveriseen velhosukuun, mutta sillä ei ole hänelle mitään merkitystä. Sen takia hän tietää velhomaailmasta paljon olennaisia asioita jo ennen Tylypahkaan menoa. Hän on myös ensimmäisellä luokalla. Michaelasta tuntuu, että Bethiä vaivaa jokin synkkä salaisuus, jota tämä ei uskalla kertoa. 

Antonia Lilian de Rosa
Michaelan uusi ystävä Tylypahkassa. Antonia on ylpeä ja rauhallinen noita, joka tekee kaiken maltillisesti. Hän on kotoisin Italiasta, Venetsiasta. Michaelan tavoin hän omistaa paljon salaisuuksia, joita hän suojelee tarkoin muilta ihmisiltä. Hän on tarkka, turhamainen ja huolehtii ulkonäöstään vähän liikaakin. Silti Michaela pitää hänestä. Antonia on myös ensimmäisellä luokalla Tylypahkassa. Hän on Michaelan tavoin Korpinkynsi, luultavasti älynsä takia. Hän on kiltti ja huomaavainen, mutta vain jos tutustuu häneen kunnolla. Antonia on hyvä loitsuissa ja muinaisissa riimuissa, mutta huono taikajuomissa. Hänellä on Snow-niminen tunturipöllö. Antonialla ei ole paljoakaan ystäviä, mutta hän yrittää saada niitä, sillä toisin kuin Michaela, hän ei ole juurikaan ujo, vaan hän uskaltaa puhua muillekin ihmisille. 

Olivie Amy Carlotta O'Brian ja Marie Lynn Josie O'Brian
Michaelan vihollisiin Tylypahkassa lukeutuvat muun muassa O'Brianin kaksoset Marie ja Olivie. He käyvät Tylypahkassa ensimmäistä luokkaa ja kuuluvat Puuskupuhiin. Tytöt ovat täysin identtisiä, heillä on pähkinänruskeat hiukset ja pienet rusehtavat silmät. He nauravat usein ja nauttivat elämästä. Vaikka tytöt ovatkin ahkeria ja reiluja Puuskupuhien tapaan, he kuitenkin kiusavat Michaelaa jostain syystä, jota Michaela ei vielä tiedä. Kaksosten kasvot ovat täynnä pisamia, joiden olemassaolo harmittaa heitä kamalasti. Heillä on myös Frédéric-niminen isoveli, joka oli Luihuisessa, ennen kuin hänet erotettiin Tylypahkasta. Frédéric syyttää siitä Michaelaa ja hautoo sisartensa kanssa kostoa. Michaela ihmettelee edelleen, miksi O'Brianit vihaavat häntä.

Muuta

x Lempivärit: valkea, tummansininen.

x Lempitaikaeläin: Feenikslintu

× Lempieläin: Susi

× Lempilintu: Lumikurki

x Lempiruoka: kalapuikot

x Lempikarkki: suklaasammakot

x Lempipeli: velhošhakki

x Lempiaine: Ennustus

x Lempipaikka: Tylypahka

x Lempihuispausjoukkue: Muuttosuon Muuttohaukat

x Lempivuodenaika : talvi

 

Tavarat

KIRJAT 1.luokan kirjat

 

TAVARAT KPL LISÄTIETO
taikasauva 1  
noidankattila  1 tinaa, koko 2
lasi- tai kristallipullosarja 1  
kaukoputki 1  
messinkinen punnussarja 1  
tavallinen työkaapu 3 musta
tavallinen suippohattu 1 musta
suojakäsineet 1 lohikäärmeen nahkaa
talviviitta 1 musta, hopeakiinnikkeet
tupahuivi 1 mustahopearaidallinen
     
     
KERTAKÄYTTÖISET    
-    
SUKLAASAMMAKKOKORTIT    
-    

 

MERKIT  
Tarinat Tapahtumat
Aloittelija. Olet kirjoittanut ensimmäisen tarinasi. Saat palkinnoksi aloittajan merkin. Odottelemme Pensievessä innokkaasti uusia tarinoitasi.Eka kymppi. Onneksi olkoon! Olet selvittänyt tietäsi eteenpäin Pensieven Tylypahkassa jo 10 tarinan verran. Tästä on loistavaa jatkaa.20 kultaista rustausta. Toinen kymppi rikki! Ahkera kirjoittaja on pistänyt parastaan, onneksi olkoon!
Muut  
 
 

TARINAVIERASKIRJA

! Kirjoita uusi tarina vasta, kun edellinen on arvosteltu !

x tänne voit: kirjoittaa tarinasi, jättää viestin hahmolle/hahmon kirjoittajalle, tehdä ostoksesi

x älä kirjoita: yleisiä kuulumisia, liittymispyyntöjä, mainoksia

Ostoksista: kirjoita missä ostat ja mitä ostat. Minua auttaa paljon, jos merkitset myös ostosten hinnat ja yhteissumman ylös. Esimerkiksi näin: ostan kaksi kahvia (2 kaljuunaa) ja kynäpuodista yhden sulkakynän (1 kaljuuna), yhteensä 3 kaljuunaa.

Michaela Black <  1  2  3  4  5  6  > [ Kirjoita ]

Nimi: Michaela Black

30.01.2017 16:03
Luku 16

Michaela ja Ocean pujottelivat oppilasryhmien läpi. He yrittivät päästä suureen saliin tungokseen asti täynnä olevista käytävistä huolimatta. Se näytti kuitenkin melkein mahdottomalta.
"Tule", Ocean sanoi yhtäkkiä ja osoitti tyhjää kiviseinää.
Michaela oli hieman ymmällään, kun Ocean siveli yhtä suurta kiveä sormellaan. Yhtäkkiä kivi siirtyi sivuun, ja heidän eteensä aukeni suurehko aukko, josta ihminen juuri ja juuri mahtui kulkemaan.
"Miten tiesit tästä?" Michaela kysyi heidän kömmittyään käytävään.
"Satuin löytämään tämän salakäytävän, kerran aivan vahingossa", Ocean selitti heidän kävellessään alaspäin viettävää tunnelia eteenpäin.
Ocean osoitti taikasauvallaan käytävään ja sanoi selkeästi:
"Valois."
Hänen sauvansa päähän syttyi valo, joka valaisi heidän reittiään.

Tunnelin lattia vietti kokoajan enemmän ja enemmän alaspäin. Se oli hieman kostea ja liukas. Michaela kompastui ja alkoi liukua itsestään tunnelia pitkin. Hän nousi nopeasti seisomaan, mutta liukuminen jatkui hänen mustista korkosaappaistaan huolimatta. Sitten Michaela huomasi Oceaninkin liukuvan. Alaspäin viettävä tunneli oli loistava liukumäki. Heillä oli hauskaa, kun he ottivat vauhtia, liukuivat ja ottivat uudet vauhdit.

Tunnelissa oli pimeää lukuunottamatta Oceanin sauvalamppua, jonka valossa he pystyivät näkemään kiviseinien kivien liittymäkohdatkin. Michaela katseli niitä liukuessaan kovaa vauhtia eteenpäin ja nauttiessaan aamusta. Yhtäkkiä hän huomasi jotain harmahtavan vaaleaa tunnelin toisessa päässä. Ocean ja Michaela eivät pystyneet jarruttamaan. He liikkuivat kovaa vauhtia ja törmäsivät päin vaaleaa hahmoa. Tyttöjen läpi pyyhkäisi jotain kylmää, kun he liukuivat veritahraisen aaveen läpi. Aave, joka joka näytti siltä, että häntä olisi loukattu syvästi sanoi hyytävän kiukkuisesti:
"Jokin tässä on vikana, kun kunniallinen aave ei saa enää lennellä kotonaan ilman, että pari pahaista kakaraa törmää häneen"
"Anteeksi", Michaela sanoi hiljaa, toivoen, että aave ei kuullut. Hän katsahti Oceania, jonka kasvoilla oli hieman järkyttynyt ilme. Aave lipui suuttuneena tiehensä, mutisten jotain moittivaa nuorista ihmisistä. Sen kadottua näköetäisyydeltä Ocean sanoi hiljaa, melkein kuiskaten:
"Hän on Verinen paroni, Luihuisen tupakummitus."

Tytöt liukuivat vaitonaisina tunnelin loppuun asti. Ocean valaisi sauvallaan kiviseinää tunnelin päässä ja siveli tummaa kiveä, joka väistyi syrjään. He pääsivät kiipeämään aukosta ulos ja joutuivat räpyttelemään silmiään kirkkaassa valaistuksessa, ennen kuin tottuivat siihen. Michaela huomasi Suuren salin oven heidän edessään. Salista kuului naurua ja iloista puheensorinaa. Tytöt avasivat oven ja astuivat sisään. Heidän hämmästyksekseen kaikki nousivat seisomaan. Tytöt yrittivät lähteä Korpinkynnen päytään, mutta tiukkailmeinen professori McGarmiva pysäytti heidät.
"Sands, sinä voit mennä", hän sanoi kireästi, "Black, seuraa minua."
Michaela oli ihmeissään. Hän ei ymmärtänyt mitään seuratessaan McGarmivaa henkilökunnan korokkeelle. Hän joutui harppomaan pysyäkseen McGarmivan vauhdissa, mutta jäi silti hieman jälkeen. Kun he pääsivät henkilökunnan korokkeelle, Dumledore nousi seisomaan ja sanoi niin hiljaa, että vain Michaela kuuli sen:
"Myrtti kertoi meille kaiken, haastattelimme myös muotokuvia."

Michaela näki Dumledoren vakavasta ilmeestä, että jotain oli tapahtumassa. Sitten hän katsahti Frédériciä, joka hypisteli levottoman näköisenä taikasauvaansa. Frédéricin kasvot olivat kalpeat ja hän suunnitteli selvästi jotain vaarallista.
"Kuten jo sanoin erään oppilaan kimppuun hyökättiin lauantaina", Dumledore sanoi viitaten Michaelaan. "Olemme saaneet luotettavasta lähteestä tietoja, jonka avulla olemme selvittäneet syyllisen", hän jatkoi.
Oppilaat haukkoivat henkeään ja katselivat ympärilleen epäluuloisesti.
"Frédéric O'Brian, astuisitko esille", Dumledore kehotti.
Frédéric kirosi hiljaa astuessaan Dumledoren eteen. Hän näytti uhmakkaalta ja periksi antamattomalta. O'Brianin kaksoset valahtivat kalpeiksi. He näyttivät suorastaan kauhistuneilta.
"Tunnustatko syyllisyytesi?" Dumledore kysyi Frédériciltä.
"En ikinä", Frédéric vastasi kiukkuisesti ja mulkoili Dumledorea ja Michaelaa häijysti. Salissa ei kuulunut hiiskahdustakaan. Sitten Frèdéric alkoi sihistä. Ei aikaakaan, kun hänen eteensä ilmestyi valtava myrkynvihreä jättiläiskäärme, joka syöksähti Michaelaa kohti. Muutama oppilas kirkaisi ja suurin osa näytti olevan kauhuissaan. Michaela kuitenkin onnistui juuri jq juuri väistämään hyökkäävän käärmeen. Dumledore reagoi salaman nopeasti.
"Poistujo!" hän huusi, osoittaen sauvallaan käärmettä, joka katosi yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin.
Jotkut haukkoivat henkeään ja osa huokaisi jo helpotuksesta. Frédéric ei kuitenkaan luovuttanut. Hän kirosi raivoissaan, osoitti Michaelaa sauvallaan ja huusi:
"Kidutu!"

Michaelan hämmästykseksi mitään ei tapahtunut. Loitsun tehottomuus suututti Frédériciä yhä enemmän. Hän yritti muistella vahvoja kirouksia, mutta ennen kuin hän ehti tehdä mitään, professori McGarmiva huusi osoittaen Frédériciä sauvallaan:
"Karkotaseet!"
Tarkasti tähdätyn loitsun voimasta Frédéricin taikasauva liisi komeassa kaaresssa McGarmivan käteen.
"Sinut on valitettavasti erotettu Tylypahkasta", Dumledore sanoi Frédéricille ja kuulosti murheelliselta, "Severus tulee vahtimaan, kun pakkaat."
Mustahiuksinen velho nousi pöydästä ja lähti harppomaan kohti Frédériciä, joka kiroili raivoissaan lähellä ovea. O'Brianin kaksoset näyttivät tyrmistyneiltä.
"Lisäksi Luihuiselta vähennetään viisikymmentä tupapistettä", Dumledore sanoi, kun Kalkaros ja Frédéric astuivat ovesta ulos. Luihuisen oppilaat buuasivat kuuluvasti.

"Nyt voit mennä paikallesi", Dumledore sanoi Michaelalle, joka lähti huojentuneena kävelemään Korpinkynnen pöytään. Joka puolella näkyi hämmästyneitä, säikähtäneitä ja huojentuneita oppilaita. Michaela näki O'Brianin kaksosten huonosti peitetyn ärtymyksen ja kiukun. Hän näki myös Bethin mikset-kertonut-minulle-ilmeen. Korpinkynnen pöydän luo päästyään Michaela istuutui ja alkoi pohtimaan kaikkea tapahtunutta. Ajatuksissaan hän unohti voidella sämpylänsä ja laittoi siihen vain juuston. Hän söi sämpylänsä huomaamatta ollenkaan, että voi puuttui, sillä hänellä oli tärkeämpääkin ajateltavaa, kuin aamiaissämpylät. Syötyään Michaela etsi katseellaan Bethin ja yritti päästä tämän luo.

Michaela pujotteli suurten oppilasjoukkojen läpi ja tuli Suuren salin ovelle ja avasi sen muitta mutkitta. Hän säntäsi hämärän käytävän päähän, tönäisi vahingossa jonkun kumoon ja tuli lopulta huohottaen Bethin luo. Kun Beth huomasi Michaelan, hän riensi tätä vastaan ja kysyi:
"Miksi et kertonut tästä?"
"Minulla ei ollut aikaa", Michaela vastasi anteeksipyytävästi ja katseli samalla kiviseiniä, josta Merlinin muotokuva hymyili hänelle. "On tapahtunut niin paljon", hän jatkoi ja muisteli hieman haikeudella menneen viikon tapahtumia.
"Ymmärrän", Beth sanoi nopeuttaen hieman kävelytahtiaan niin, että Michaelan oli juostava vähän matkaa, että hän pysyisi Bethin perässä.
"Mitä sinulla on ensimmäisellä tunnilla?" Beth kysyi sitten hyväntuulisesti hymyillen.
"Numerologiaa", Michaela vastasi ja hymyili hänkin hieman, sillä Frédéricin erottaminen oli melkein parasta, mitä vähään aikaan oli tapahtunut.
"Niin minullakin", Beth sanoi onnellisesti ja näytti odottavan tuntia innolla, "Kävellään yhtä matkaa."
"Sopii", Michaela sanoi ja kysyi sitten hieman huolestuneena, "Tiedätkö, missä numerologian luokka on?"
"Tottakai", Beth vastasi ja ositti Michaelalle suuria portaita heidän edessään, "Mennään tuota kautta."

He kävelivät hiljaa äänekkäiden oppilasryhmien ja yksittäisten oppilaiden ohi, kunnes Beth kysyi vaimentaen ääntään, ettei kukaan muu kuulisi:
"Mitä kaikkea sinulle on sitten tapahtunut?"
"Tuntemattomat noidat ja velhot yrittävät ryöstää rasiani, minulle satelee uhkauskirjeitä pilvin pimein ja O'Brianit yrittävät tappaa minut", Michaela luetteli yrittäen pysyä tyynenä.
"Minkä rasian?" Beth kysäisi kiinnostuneena ja vilkaisi samalla ympärilleen, kuin varmistaen, ettei ketään ollut lähettyvillä. Hämärä käytävä, jota salamat vain hieman valaisivat oli kuitenkin heitä lukuunottamatta tyhjä.
Vasta silloin Michaela muisti, ettei ollut kertonut rasiastaan Bethille. Hän päätti aloittaa ihan alusta.
"Kun kävin Irvetassa, sain sieltä pienen hopeanvärisen rasian", Michaela kertoi, "Kun yritin avata rasian, se ei auennut, mutta sen kanteen ilmestyi runo, joka kertoo, miten rasian saa auki. Jotkut yrittävät varastaa rasian. Kun näin isäsi tänään..."
"Näitkö sinä isäni tänään?" Beth keskeytti hämmästyneenä ja siirsi katseensa heti Michaelaan.
"Kyllä. Hänen päänsä leijui Korpinkynnen oleskeluhuoneen takassa", Michaela selitti ja hänen oma päänsä täyttyi omituisen tapahtuman muistoista.
"Takassa?" Beth toisti kysyvä ilme kasvoillaan.
"Niin", Michaela vakuutti varmana asiastaan.

He kävelivät ylös korkeita portaita ja tulivat porrastasanteelle, josta he jattkoivat oikealle. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen Beth kysyi:
"Mitä olitkaan sanomassa?"
"Että isäsi sanoi rasian kuuluvan lady Choille", Michaela lopetti keskenjääneen lauseensa.
"Lady Choille" Beth toisti henkeään haukkoen ja kuulosti hieman säikähtäneeltä.
"Tiedätkö kuka hän on?" Michaela kysyi innostuneena ja katseli samalla koristeellisia pylväitä, joihin oli kaiverrettu jotain.
"Kyllä, hän on..." Beth sanoi, mutta juuri silloin heidän takaansa kuului ääni, joka keskeytti hänet.
"Murray, Black, eikö teidän pitäisi olla numerologian tunnilla", professori McGarmivan tiukka ääni kaikui tyhjällä käytävällä.
"Kyllä, professori", Beth vastasi nopeasti ja katsahti Michaelaan.
"Miksi sitten kävelitte numerologian luokan ohi?" McGarmiva tivasi.
"Eksyimme, professori", Beth selitti valloittavasti hymyillen ja yritti näyttää mahdollisimman viattomalta.
Professori McGarmiva katsoi Michaelaa ja Bethiä epäluuloisesti, mutta ei sanonut mitään, vaan tuijotti tyttöjä heidän kävellessään takaisin käytävän toiseen päähän. Michaela ja Beth pysähtyivät tumman oven eteen. Ovessa oli kyltti jossa luki:

Numerologian luokka

Beth avasi oven ja kuiskasi jännittyneenä Michaelalle:
"Tästä tulee ihana tunti. Numerologia on varmasti suosikkiaineeni."
Tytöt astuivat suurehkoon neliön muotoiseen huoneeseen, jonka korkeasta holvikaarikatosta roikkui kynttiläkruunuja. Luokkahuoneessa oli harmaaksi maalattuja vanhanaikaisia pöytiä, joisen kaikkien takana oli kaksi tuolia. Moni oppilas istui jo pöytien takana keskustellen toisten kanssa. Beth ja Michaela katselivat luokkaa ihaillen, ennen kuin istuutuivat tyhjään pöytään, joka sijaitsi takarivissä. Luokan etuosassa oli opettajanpöydän lisäksi harmahtavat portaat, liitutaulu ja pöytä, jonka päällä oli mitä omituisimpia laitteita. Portaiden yläpäässä oli ovi. Michaela huomasi sen vasta, kun oven narina paljasti sen aukeavan. Kaikki oppilaat käänsivät katseensa heti oveen, josta astui luokkaan pitkähkö naisihminen, jonka tummanruskeat hiukset olivat tiukalla letillä, joka oli kiedottu pään ympärille.

Noita, joka oli varmasti numerologian opettaja käveli hitaasti ja maltillisesti portaat alas ja istuutui opettajanpöydän taakse tummaan puutuoliin.
"Hyvää huomenta oppilaat, minä ole professori Vektor", hän sanoi tuijottaen usvaisen harmailla silmillään suoraan Michaelaan.
"Olette siis tulleet tänne oppiaksenne numerologiaa, tätä erittäin vaikeaa taikuudenhaaraa, joka kietoutuu vahvasti sekä ennustukseen, että tähtitieteeseen", professorin ääni sanoi hieman juhlallisesti hänen katsellessaan luokan jokaista oppilasta.
Monet nyökkäsivät vastauksetksi ja professori Vektor jatkoi:
"Numerologia on erittäin vaativaa ja oletan, että paneudutte läksyhinne huolella ja opiskelette hyvin, jotta oppisitte täysin tuntemaan numerologian salat."
Taas oppilaat nyökkäsivät hiljaa ja Michaela huomasi Bethin kuuntelevan lumoutuneena.
"Avatkaa nyt Numerologian salat 1-kirjanne sivulta kuusi ja lukekaa johdanto", professori Vektor kehotti.
Hänen äänensä oli pehmeä ja hiljainen, mutta kuului silti luokassa todella hyvin. Vain kirjan sivujen havina rikkoi professorin sanojen jälkeen syntyneen hiljaisuuden.

Michaela luki mielenkiintoisen johdanto-tekstin kolmeen kertaan, sillä hän halusi sisäistää täysin ne muutamat rivit, jotka siihen oli painettu.
"Kun olette lukeneet johdanto-tekstin, teidän on otettava vihkonne esille", professori selitti, "Teemme hiukan muistiinpanoja."
Michaela, joka piti paljon kirjoittamisesta otti vihkonsa esille innoissaan, mutta kaikki eivät näyttäneet yhtä tyytyväiseltä. Joku Luihuispoika irvisti rumasti ja muutama muukin oppilas näytti tylsistyneen kirjoittamiseen, ennen kuin se oli edes alkanut. Professori ei näyttänyt huomaavan sitä vaan sanoi:
"Selittäkää nyt vihkoihinne seuraavat termit: numeron maaginen ominaisuus, numerologinen kartta ja numerologinen luku."
Michaela, joka muisti melkein ulkoa tekstin, jonka oli lukenut alkoi kirjoittaan riikinkukonsulkakynä sauhuten. Kaikilla ei kuitenkaan näyttänyt onnistuvan niin hyvin. Michaela näki Puuskupuhtytön kuiskaavan jotain vieruskaverillen, joka tirskahti ääneen ja muutama poika keskusteli paperilapuilla toistensa kanssa. Yksi tyttö mietti selityksiä letittäen samalla hiuksiaan ja muutama oppilas näytti totaalisesti kyllästyneeltä. Joku luki vastauksia vieruskaveriltaan ja osa yritti yksinkertaisesti keksiä mahdollisimman lyhytsanaista vastausta päästäkseen eroon kirjoittamisesta. Beth ja muutama muu Michaelan lisäksi yritti kuitenkin selittää termejä parhaansa mukaan.

Tunnin loputtua kaikki olivat kuitenkin selittäneet termit ja professori sanoi rauhallisella äänellään:
"Läksyksi saatte laskea oman numerologisen lukunne ja etsiä sille kirjastanne selityksen."
Michaelan mielestä numerologia oli kiehtovaa. Beth kuitenkin näytti siltä, että hänen unelmansa olisivat toteutuneet kertaheitolla. Heidän poistuessaan luokasta Michaela käännähti vielä katsomaan professoria, joka järjesteli papereitaan pöydän ääressä.
Kun he pääsivät käytävälle Michaela kysyi:
"Piditkö sinä numerologiasta?"
"Voi, se on ihanaa", Beth vastasi ja näytti onnellisenmalta kuin koskaan ennen.

Vastaus:

Tässä tarinassa onkin hienosti pituutta ja paneuduttu jokaisen hetkeen sopivan verran. Tarina ei kulje liian rivakasti ja lukija pysyy hyvin tapahtumissa mukana. Kannattaa silti muistaa, että liika pituus ei aina ole hyväksi, jos tekstin sisältö ei ole kunnossa. Tässä minusta pituus on oikein sopiva ja Michaelan kerratessa tapahtumia Bethille, myös lukíja sai ikäänkuin otteen tarinan tapahtumista ja siitä, mitä kaikkea juonenkäänteissä on jo sattunut.

Onneksi aikuiset pääsivät puuttumaan Frederickin touhuihin. Toivottavasti Michaela saa myös jatkossa apua, kenties myös keskusteluapua kamalien juttujen keskellä. Frederickin tulevaisuus ei varmasti ole kovin iloinen, mutta viranomaiset varmaankin huolehtivat siitä.

Pieni katsaus numerologian tuntiin oli mukava. Ihanasti huoneen kuvailua! Koska tarinan alkupäässä oli niin paljon meininkiä, tasoittava loppu oli tavallaan mukava. Ehkä hieman se silti jätti odotuttamaan jotakin, ei mitään suurta tai ihmeellistä, mutta esimerkiksi Michaelan tuntemuksia kaiken tapahtuneen jälkeen. Hän tuskin vain unohtaa, mitä Frederickin kanssa tapahtui.

Kehitys näkyy hienosti tekstin sujuvuudessa. Teksti on kerta kerralta "lukijaystävällisempää" ja rikkaampaa kieltä.

Saat: 4 kaljuunaa ja 3 tupapistettä.
-Aline-

Nimi: Sophie Allen

29.01.2017 10:32
Ihania tarinoita! Toivon niin paljon jatkoa.:) Jatka samaan malliin!

Nimi: Michaela Black

25.01.2017 19:46
Positiivisuushaaste #2 Haaste 1 Arvostelu 1/2
Arvosteluni koskee lukua 15.

Tässä tarinassa onnistuin kuvailemaan asioita omasta mielestäni aika hyvin. Yritin myös saada lukijan mielenkiinnon heräämään asioilla, joista en kerro vielä kaikkea. Myös uusi sivuhenkilö tarinassani oli aika hyvä keksintö. Onnistuin myös aika hyvin pitämään hahmot suurimpiirtein samanlaisina, kuin edellisissä tarinoissa, enkä kokoajan muutellut niitä.

Haluan vielä kehittyä kirjoittamaan pidempiä tarinoita. Minua harmitti myös tarinan loppu, joka ei mielestäni mennyt aivan piirrustusten mukaisesti. Saattoi myös tulla hieman virheitä kappalejaossa, koska olen sen tekemisessä huono ja toivonkin vastedes pystyväni kirjoittamaan parempia tarinoita.

Vastaus:

Positiivisuushaasteen osallistuminen alkaa vasta 1. helmikuuta, joten tarkastelen tämän vasta sitten. //

Otetaan tämä nyt nopsasti alta pois, ettei se huku viestimassaan ja tänne tarinoiden keskelle. Löysit hyvin sekä onnistumiskohtia sekä asioita, joissa haluat parantaa. Kirjoittajana on hyvä tunnistaa omia vahvuuksia sekä heikkouksia, ja sitten jatkossa käyttää vahvuudet hyödyksi ja harjoittaa erityisesti niitä vaikeita juttuja.
-Aline-

Nimi: Michaela Black

25.01.2017 19:32
Luku 15

Michaela heräsi aamuyöllä ja katsahti ikkunasta ulos. Ulkana oli rajuilma. Taivas oli tummien pilvien peitossa, ja vain salamat valaisivat synkkää aamua. Siitä huolimatta Michaela oli onnellisempi, kuin oli pitkään aikaan ollut. Hän otti matka-arkustaan taikuuden historian, taikajuomien ja pimeyden voimilta suojautumisen kirjat, katsoen kaipaavasti Usvaton tulevaisuus-kirjan mystistä kansikuvaa, jossa näkyi kristallipallo, joka näytti vuorotellen kuoleman ja onellisten tapahtumien enteitä. Etsiessään tyhjiä pergamentin palasia Michaela kuuli äänen, jollaista hän ei ollut ennen kuullut. Se kuulosti hieman hevosen hirnahdukselta, johon oli liitetty kipua ja kauhua.

Michaela nousi seisomaan ja riensi ikkunan luo. Salaman aavemaisessa valossa hän näki puhtaanvalkean hevosen näköisen olennon, jolla oli päässään hopeanhohtoinen sarvi. Olento makasi maassa kuvankauniina ja näytti kuolleelta. Tumma hahmo oli kyyristynyt sen luo. Kun Michaela katsoi taas, uuden salaman valossa, tumma hahmo oli kadonnut, ja jäljellä oli vain kuollut puhtaanvalkoinen eläin, joka makasi maassa. Michaela katseli kauan surumielisen kaunista näkyä.

Sitten hän muisti, että hänen oli mentävä tekemään läksyjä. Michaela loi viimeisen katseen kauniiseen olentoon. Hän kääntyi lähteäkseen pylvässänkynsä luo ja näki Antonian, joka oli huomaamattomasti hiippaillut hänen taakseen.
"Surullista, eikö totta?" Antonia kuiskasi.
"Hyvin surullista", Michaela myönsi.
Miettiessään, oliko Antonia nähnyt ihmishahmoa, olennon luona, hän käveli ajatuksissaan pylvässänkyynsä pahki ja sai vain vaivoin estettyä tuskanparahduksensa. Michaela otti matka-arkustaan riikinkukonsulkakynän ja laittoi sen käsilaukkuunsa oppikirjojensa ja pergamentin palasten seuraksi. Hän tarkasti vielä, että päivällä tarvittavat oppikirjat olivat laukussa. Sitten hän lähti kävelemään ovea kohti.

Michaela avasi oven ja tuli leveälle porrastasanteelle. Tummat puu-ovet näyttivät majesteettisilta hämärässä niiden pronssikyltit kimalsivat hieman. Soihdut seinillä loivat ohuita valojuovia muuten niin hämärälle tasanteelle. Michaela katseli ihaillen hämärää tyhjää oleskeluhuonetta. Kivisessä takassa roihusi tuli ja takan edessä oli tummansininen kutsuva nojatuoli. Michaela riensi alas portaita ja meinasi kompastua kuudennen askelman kohdalla. Hän kiirehti muiden nojatuolien välistä pujotellen takan ääreen ja levitti tavaransa tummalle puupöydälle. Vilkaistuaan Antonian antamaa läksylistaa Michaela päätti, että tekisi ensimmäisen taikuuden historian läksyt.
"Essee Tylypahkan perustajista", hän mutisi etsiessään Historian taikakaudet-kirjastaan oikeaa sivua. Michaela löysi sivun ja alkoi etsimään tietoja esseetään varten. Hän kirjoitti pitkän pergamettiliuskan täyteen sirolla käsialallaan ja arveli sen riittävän. Nostettuaan pudonneen pergamentinpalasen lattialta Michaela kirjoitti Pimeyden voimilta suojautumisen tehtäväänsä vastauksen. Siinä ei kestänyt kauaa.

Yhtäkkiä Michaela katsahti takkaa. Hän jähmettyi kauhusta, sillä takan räiskyviin liekkeihin oli ilmestynyt ihmisen pää. Michaela tunnisti takassa leijuvan pään Bethin isäksi. Kun mies huomasi Michaelan huomanneen hänet, hän alkoi puhua:
"Oletko nyt valinnut, luovutatko rasian meille suosiolla, vai onko meidän vielä murhattava joku?"
Michaela ei vastannut. Hän tuijotti vaaleahiuksista miestä ja hänen kasvoilleen levisi tietäväinen hymy. Hän oli juuri tajunnut, kuka oli lähettänyt kirjeen. Bethin isä katseli Michaelaa odottavasti harmailla silmillään, jotka muistuttavat hyvin paljon Bethin silmiä. Michaela ei ollut varma, olisiko järkevää paljastaa miehellä, että hän tiesi huijauksesta.
"Te ette murhaa minun takiani ketään", Michaela sai sanotuksi, vaikka hän oli vielä hieman säikähdyksissään.
"Sitten kehotan sinua luovuttamaan rasian", mies sanoi heti.
"Minä en anna sitä teille", Michaela sanoi päättäväisesti.
"Ole nyt järkevä", Bethin isä kehotti, "Rasia kuuluu lady Choille."
"Ei, isoäitini isoäidin äiti testamenttasi sen minulle", Michaela väitti.
"Hän varasti sen", Bethin isä sanoi tyynesti.
Michaelan sisälle hulmahti kylmä aalto. Michaela miettiessä, olikohan rasia oikeasti varastettu, Bethin isä näytti suunnittelevan jotakin. Michaela huomasi hänen kasvoillaan häijyn laskelmoivan ilmeen, ennen kuin tämän pää katosi takasta.

Tuli rärisi taas normaalisti takassa ja ukkosen jyrinä kantautui vaimeana ulkoa. Michaela pakkasi läksykirjojaan takaisin laukkuun. Hän oli vihdoinkin saanut kaikki läksynsä tehtyä. Oleskeluhuoneeseen alkoi virrata haukottelevia oppilaita. Michaela kuuli takaansa askelia. Hän katsahti taaksepäin ja näki Oceanin, joka kysyi häneltä:
"Lähdetäänkö aamiaiselle?"
Michaela nyökkäsi, miettien edelleen Bethin isän sanoja.

Vastaus:

Runsaalla kuvailulla onnistuit luomaan synkkää ja hyvin taikamaailman kaltaista tunnelmaa. Michaela on selvästi aika tarkkaavainen, ja hänen näkökulmastaan tarkasteltuna Tylypahkasta on jo nyt paljastunut paljon kaikenlaista uutta.

Hieman tunnelma heilahtelee, kun tapahtumat iskevät yllättävästi eteen. Kenties tulevissa luvuissa ne saavat hieman selitystä ja sitä myöten tasoittuvat.

Hienoa, että juoni etenee tämän rasian osalta. Selvästi nämä pahikset eivät ole luovuttaneet, eivätkä ehkä usko noin nuoren tytön pystyvän estämään heitä pitkään. Kuulostaa sen verran uhkaavalta, että heillä on varmaan jokin seuraava suunnitelma mielessään. Michaela sen sijaan tuntuu ottavan asian aika kevyesti verrattuna siihen, mitä hän on jo saanut kokea. Aikooko hän selvitä koko sotkusta yksin?

Mielenkiinnolla odotan, mitä jatkossa tapahtuu.

Saat: 3 kaljuunaa ja 3 tupapistettä.
-Aline-

Nimi: Ocean

23.01.2017 20:04
Anteeksi etten vastannut heti! mutta tarinasi ovat oikein jännittäviä ja osasit kuvailla Oceanin hyvin :) kirjoitan michaelan tapaamisesta sitten, kun pääsen siihen vaiheeseen tarinaa

Nimi: Michaela Black

23.01.2017 19:09
Luku 14

Michaela makasi silmät siteessä kivilattialla, joka oli jo hieman lämmennyt hänen ruumiinlämpönsä ansiosta. Michaela ei voinut katsoa kelloa, mutta arveli sen olevan suurinpiirtein seitsemän. Hän yritti edelleen epätoivoisesti liikahtaa, mutta ei pystynyt siihen. Loitsu, joka piti häntä paikoillaan oli liian voimakas.

Michaela oli hieman nälkäinen. Haava jalassa oli lopettanut vuotamisen, mutta jättänyt verta Michaelan kaavun reunalle. Hänen raajansa olivat puutuneet ja hieman veriset. Michaela ei kuitenkaan halunnut alistua huoneeseen jäämiseen. Hän alkoi tylsistyä turhiin liikumisyrityksiin ja epäili, että Frédéricin loitsu oli onnistunut liian hyvin. Ansa oli varmaan huolellisesti suunniteltu. Michaela mietti edelleen mahdollisuuksiaan päästä pois, mutta häntä kiinnosti myös, missä huoneessa hän oli. Hän ei keksinyt mitään järkevää vaihtoehtoa, sillä huone ei ollut luokkahuone, eikä myöskään kenenkään opettajan työhuone.

Illan kuluessa Michaela mietti edelleen samoja asioita. Hän oli tullut siihen tulokseen, että huoneesta oli mahdotonta päästä pois ilman apua. Yhtäkkiä jostakin alkoi valua vettä. Se lähestyi Michaelaa ja sekoittui pieneen verilammikkoon. Vesi alkoi valua Michaelan jalan alla olevaan viemäriin. Veden tippuvan äänen jälkeen Michaela kuuli kimeän ihmisäänen huutavan:
"Liikumaton oppilas vessassa! Liikkumaton oppilas vessassa!"
Käytävästä kuului nopeita askelia. Sen jälkeen joku ytitti avata oven, mutta Frédéric oli vienyt avaimen mennessään.
"Alohomora", ääni oven takana sanoi.
Michaela kuuli lukon räksähtävän auki. Joku riensi sisään.
"Black!" tytön ääni huudahti hieman säikähtäneenä.
Michaela tiesi äänen kuuluvan hänen edellisenä päivänä näkemälleen surulliselle noidalle.
"Lopeti loitsuimes", ääni jatkoi ja kuulosti jo tyynemmältä.
Michaela huomasi pystyvänsä taas liikkumaan. Valo häikäisi hänen silmiään, sillä myös side oli kadonnut. Hän joutui räpyttelemään niitä tiuhaan. Noita katsoi häntä merensinisillä silmillään. Michaela kiitti häntä ja oli lähtemässä pois, mutta noita pysäytti hänet.
"Ole miettinyt ja tiedän, että kirje ei ole aito, olen varma siitä", noita sanoi tyynesti, eikä näyttänyt huijaavan.
Michaela olisi halunnut kysyä, mistä hän sen tiesi, mutta ei ehtinyt, sillä noita jatkoi:
"Taikaministeriön kirjeissä on aina sinetti, sinun kirjeessäsi ei ollut."
"Tarkoittaako se, että sukulaiseni ovat elossa?" Michaela kysyi innoissaan.
"Kyllä", noita vastasi lyhyesti.
Michaela oli onnellinen. Kirje ei sittenkään ollut totta. Joku oli vain halunnut säikäyttää hänet perinpohjaisesti. Michaela yritti keksiä, kuka kirjeen oli lähettänyt, mutta noita keskeytti hänen ajatuksensa.
"Mikä on nimesi?" hän kysyi, "Minä olen Ocean Sands."
"Michaela Black", Michaela sanoi pieni hymynkare huulillaan.

He lähtivät yhdessä Korpinkynnen torniin. Vain muutama oppilas oli enää käytävällä. Tytöt kävelivät hitaasti hämärien käytävien läpi aavemaisien soihtujen valossa. Muotokuvien noidat ja velhot keskustelivat hiljaa ja kiviseinät uhkuivat taianomaista valoa.
"Miksi olet niin surullinen?" Michaela kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
Ocean käänsi päänsä pois, mutta vastasi:
"Vanhempani kuolivat Tylypahkan taistelussa."
Michaela näki hänen taistelevan kyyneliä vastaan, joten hän vaihtoi puheenaihetta kysymällä:
"Miten löysit minut?"
"Olin menossa toiseen tyttöjen vessaan, kun kuulin Myrtin huutavan", Ocean selitti.
"Kuka on Myrtti?" Michaela kysyi kiinnostuneena.
"Murjottava Myrtti on aave. Hän kuoli kun Basiliski pääsi ensimmäisen kerran pois salaisuuksien kammiosta", Ocean selitti.
"Onko hänen nimensä oikeasti Murjottava Myrtti?" Michaela kysyi, sillä nimi kuulosti aika eriloiselta.
"Ei, mutta en tiedä hänen oikeaa nimeään", Ocean kertoi.
Tytöt joutuivat lopettamaan juttelun, koska he tulivat oleskeluhuoneen ovelle, ja kotkakolkutin kysyi odottavasti:
"Millaiseksi Merlin tulee pudottuaan Punaiseenmereen?"
"Märäksi", Ocean vastasi kolkuttimelle, joka päästi tytöt sisään.

Oleskeluhuoneessa oli enää muutama oppilas. He tekivät läksyjä ja rupattelivat iloisesti. Ocean ja Michaela kävelivät suorinta tietä omiin makuusaleihinsa. Michaela astui sisään ensiluokkalaisten tyttöjen makuusaliin. Elaine, Antonia, Sakura ja Jeanne olivat siellä jo. Kun Antonia huomasi Michaelan, hän riensi tämän luokse ja kysyi hiljaa:
"Miksi et ollut tänään oppitunneilla?"
"Minut teljettiin vessaan", Michaela selitti.
"Tässä on sinulle lista siitä, mitä meille tuli läksyksi", Antonia sanoi ojentaen Michaelalle pergamentinpalan, jossa luki sievällä käsialalla:

Ennustus: ei läksyjä
Taikuuden historia: Essee Tylypahkan perustajista
Pimeyden voimilta suojautuminen: Miten ilkiöt taltutetaan?
Taikajuomat: Selitä milä on besoaari.

Michaela ei jaksanut tehdä läksyjään, vaan lysähti suoraan pehmeään pylvässänkyynsä.

Vastaus:

Huh, onneksi Michaela pääsi pois pinteestä. Miten lienee, uskaltaako tyttö kertoa vaikeuksistaan jolle kulle ystävälle tai aikuisille. Varmasti läksyjen tekeminen ei ole tytön mielessä päälimmäisenä.

Oli mahtavaa päästä tapaamaan myös toinen oppilas Ocean tarinan tiimellyksessä. Toteutat mukavasti myös toista oppilasta ja hän vaikuttaa luonteensa mukaiselta. Mistäköhän Ocean tiesi kirjeestä? Erikoista.

Saat: 3 kaljuunaa ja 3 tupapistettä.
-Aline-

Nimi: Michaela Black

22.01.2017 13:29
Luku 13

Michaela heräsi aikaisin aamulla, murheen murtamana. Hän piristyi kuitenkin huomatessaan, että oli maanantai. Koulu alkaisi tunnin kuluttua. Michaela vilkaisi lukujärjestystään, jonka hän oli laittanut laukkunsa pohjalle. Ensimmäisellä tunnilla näkyi olevan ennustusta. Michaela nousi nojatuolisängystä, joka muuttui taas tavalliseksi nojatuoliksi. Michaela hiippaili hiljaa ennustustarvikehyllyn luo ja katseli sitä tarkkaan. Teekuppeja, kristallipallo, korttipakkoja ja ohut vihko, jossa luki:

Ennustusta
Carmen Lopez

Michaela muisti taas hämärästi kuullensa nimen jossain. Hän ei kuitenkaan tiennyt, missä oli kuullut sen. Michaela katseli mietteistään kirkasta kristallipalloa ja näki säikähdyksekseen jonkun tuijottavan takaisin. Suuret vihreät silmät katsoivat Michaelaa. Säikähdyksestä toivuttuaan hän kuitenkin huomasi, että kristallipallon takana oli pieni liikkuva muotokuva. Michaela nosti sen pois kristallipallon takaa ja katseli sitten tarkkaan mustakiharaista teiniä, jolla oli luonnottoman vihreät silmät ja niitä korostava smaragdinvihreä viitta. Kuvan kehykseen oli kaiverrettu Carmen Aya Teresa Lopez. Michaela huomasi kuvassa yhdennäköisyyksiä itseensä. Täsmälleen samanlaiset mustat kiharat ja vaalet kalpeat kasvot, sekä korkea otsa. Vaikka noidan silmät olivat kirkkaanvihreät, ne olivat syvät ja viisaan näköiset, kuten Michaelan siniset silmät. Jostain syystä Michaelan silmistä alkoi vuotaa kyyneliä. Noita muistutti häntä jostain, joka oli hämärässä hänen muistinsa äärirajoilla. Samat kirkkaanvihreät silmät, samat silmät, jollaiset äidilläkin oli ollut.

Michaela katseli kuvaa pitkään. Kyyneleisin silmin hän yritti turhaan taistella murheita vastaan. Sitten Michaelan ajantaju katosi. Hän halusi vain kuolla, kuolla ja päästä äitinsä luokse. Michaela vajosi huoneen tummalle lattialle. Hän ikävöi äitiään enemmän kuin koskaan. Hän ei halunnut elää ei enää hetkeäkään. Murheet, joita hän oli yrittänyt työntää kauemmas itsestään ikään kuin aavistivat heikon hetken. Ne työntyivät yhä lähemmäksi ja lähemmäksi, yrittäen hukuttaa Michaelan suruun. Hän tunsi elämänilon valuvan hänestä pois ja murheen siirtyvän sen tilalle. Murheiden aalto pyyhkäisi Michaelan yli ja hän vaipui yhä vain alemmaksi suuressa kuilussa, johon hän surunsa oli kätkenyt.

Täysin murtuneena Michaela otti laukkunsa, pudottautui alas lattialuukusta ja käveli hitaasti salakäytävän päähän. Ei siihen päähän, missä Oliverin muotokuva oli vaan toiseen päähän. Michaela käveli toisen pään lumotusta seinästä läpi. Hän oli ensimmäisessä kerroksessa. Michaela käveli murhellisissa ajatuksissaan nukkuvien muotokuvien ohi ja katseli, kun Riesu lenteli ympäriinsä säikytellen niitä hereille. Michaela ei jaksanut kiinnostua Riesusta, eikä kuorsaavista muotokuvista. Hän käveli pitkän hämärän käytävän päähän ja tunnisti matkansa varrelta sairaalasiiven oven. Michaela tunsi itsensä paljon vanhemmaksi, kuin oli. Hän katseli haarniskoita ja muotokuvia, joista osa nukkui edelleen, ja ajatteli, ettei päivästä tulisi mitään. Murheet seurasivat häntä joka paikkaan. Ne eivät suinkaan jääneet odottamaan ajatteluhuoneeseen, että uusi uhri tulisi niiden vallattaviksi. Sen sijaan ne seurasivat Michaelaa kaikkialle painaen hänen mieltään yhä alemmaksi.

Michaela avasi suuren salin oven. Hän näki O'Brianien tyrmistyneet katseet ja huomasi ovella poikkeuksellisen vartioinnin. Pöydät olivat täynnä, sillä kukaan ei saanut vielä poistua salista. Muutamia muitakin oppilaita tuli ovesta sisään. Michaela istuutui Korpinkynnen pöytään, mutta hän ei ollut nälkäinen. Murheet olivat vieneet hänen ruokahalunsakin. Kaikki odottivat selvästi jotain. Michaela voiteli haluttomasti sämpylänsä ja alkoi syömään.

Kun kaikki salissa istuneet olivat syöneet, Dumbledore nousi seisomaan ja sanoi tavallista vakavampana:
"Toissailtana jonkun oppilaan kimppuun hyökättiin."
Michaela näki joidenkin oppilaiden haukkovan henkeään.
"Tutkittuamme tarkasti hyökkäspaikkaa, olemme saaneet selville, että hyökkäjä oli kärmessuu", Dumbledore selitti.
Michaela näki O'Brianien säikähtäneet ilmeet.
"Jos tiedätte hyökkäyksestä, tai hyökkääjistä jotakin, pyydän teitä ilmoittamaan siitä tuvanjohtajillenne", Dumbledore sanoi ja käski oven vartioiden väistyä poistuvien oppilaiden tieltä.

Michaela lähti muiden mukana pois suuresta salista. Pituutensa ansiosta, hän erotti nopeasti Bethin väkijoukon keskeltä. Michaela yritti päästä Bethin luo, mutta juuri silloin Puuskupuhryhmä käveli heidän välistään. Kun Michaela yritti taas tavoittaa Bethin, hän oli kadonnut.

Michaela jatkoi matkaansa Korpinkynnen torniin, mutta olisi halunnut silti puhua Bethin kanssa. Hän olisi halunnut kysyä Bethiltä, mitä hänen kannattaisi tehdä. Michaela ei nimittäin tiennyt, mitä tehdä. Hän tiesi, että Frédéric O'Brian oli hyökännyt hänen kimppuunsa. Hän ei kuitenkaan uskaltanut kertoa siitä kenellekään professorille. Michaela tiesi kyllä, että hänen pitäisi kertoa, mutta hän ei vain uskaltanut. Se seikka teki asian mahdottomaksi.

Yhtäkkiä Michaela huomasi kävelleensä harhaan miettiessään pulmaansa. Hän oli tuntemattomalla käytävällä. Käyttävä oli tyhjä ja vain muutama muotokuva katseli häntä. Portaita pitkin käveli joku. Michaela kuuli raskaiden askelten lähestyvän häntä. Michaela piiloutui haarniskan syvennykseen. Juuri silloin hän näki tulijan. Frédéric O'Brian katseli tyhjää käytävää.
"Häipykää", hän komensi muotokuvien henkilöitä, pälyillessään ympärilleen.
Michaela vetäytyi syvennyksen seinää vasten. Hänen vaistonsa sanoi, että Frédéric etsi häntä. Michaela kuli pojan raskaiden askelten tulevan lähemmäksi. Hän yritti olla päästämättä ääntäkään, mutta silti hänestä tuntui, että hänen sydämensä pamppailu kantautui mailien päähän.

Lopulta Frédéric tuli haarniskan luo. Hän huomasi piileskelevän Michaela ja hänen kasvoillaan välkähti voitonriemuinen hymy.
"Nyt et pääse kertomaan kenellekään, mitä sinulle tapahtui sinä iltana", Frédéric kähisi.
Michaela ei liikahtanut. Hän tuijotti Frédériciä suurilla tummilla silmillään ja mietti, mitä poika aikoi tehdä hänelle. Frédéric osoitti Michaelaa taikasauvallaan ja sanoi häijysti:
"Liikkumitor kuolitus."
Michaelan jalat napsahtivat kiinni toisiinsa, eikä hän voinut liikuttaa itseään millään tavalla.
"Hämärry", Frédéric sanoi, ja Michaelan silmille ilmestyi tyhjästä side, ettei hän näkisi mitään. Se oli Michaelalle liikaa, sillä näkö oli aina ollut hänen tarkin aistinsa.
Frédéric avasi lähimmän oven ja paiskasi Michaelan kovakouraisesti huoneeseen.
"Kunhan opin muistinpyyhintäloitsun, pääset pois täältä", Frédéric huikkasi ja sulki huoneen oven.

Michaela kuuli avaimen kääntyvän lukossa. Frédéric oli lukinnut Michaelan pienehköön huoneeseen. Hän kuuli etäisesti Frédéricin poistuvat askeleet. Kolkko nauru täytti käytävän, kun Frédéric käveli voitonriemuisesti poispäin. Michaela tunsi kostean kivilattian allaan. Sitten hän tajusi jalkansa vuotavan verta. Se oli kai osunut johonki terävään. Michaela makasi epämukavassa asennossa pystymättä liikuttamaan jäsentäkään. Hän ei nähnyt, missä hän oli, mutta toivoi, että joku löytäisi hänet sieltä. Kenties siinä kestäisi päiviä, ehkä jopa viikkoja. Maatessaan siinä, hän kuitenkin mietti paljon kamalampiakin vaihtoehtoja. Entä jos häntä ei löydettäisikään. Side tuntui Michaelasta hirveältä. Näkökyky oli hänelle hyvin tärkeä, ja se, juuri se ryöstettiin häneltä.

Vastaus:

Luku oli oiva tilannekatsaus tapahtumiin ja loppu johtikin Michaelan vielä ikävämpiin tapahtumiin. Lukijana pystyn hyvin tuntemaan Michaelan surun ja samaistumaan tytön fiiliksiin tarinan alkupuolella.

Onneksi aikuiset ovat selvittelemässä asioita. Toivottavasti syylliset saadaan kiinni ja Michaela saa apua. Lopun uhkaavat tapahtumat olivakin aika karmeita, omalla ahdistavuudellaan jopa yhtä ikäviä kuin aiemmin tapahtuneet pelottavat ja Michaelan henkeä uhkaavat asiat.

Tekstisi on tässä luvussa oikein selkeää ja minusta selkiytynyt kirjoittaessasi aina vain. Kehitys näkyy mukavasti myös kerronnan sujumisessa ja rauhallisuudessa. Kappaleet on oikein hyvin jaettu, enkä löytänyt virheitä.

Saat: 4 kaljuunaa ja 3 tupapistettä.
-Aline-

Nimi: Michaela Black

19.01.2017 15:45
Luku 12

Michaela heräsi aamuyöllä, kun hänen päähänsä tipahti tippa kylmää vettä. Hän näki kauhukseen käytävän katon tippuvan vettä. Sen tulo nopeutui kokoajan ja muotokuvan seuduilta oli tulossa oikea hyökyaalto. Michaela pelkäsi koko käytävän täyttyvän vedellä. Hän riensi käytävän keskiosaan hyökyaallon lähestyessä nopeasti. Toisestakin päästä käytävää oli tulossa hyökyaalto. Michaela tajusi olevansa ansassa. Hän joutui paniikkiin, kun tiesi, ettei voisi tehdä mitään pelastuakseen hukkumasta.

Kun Michaela siirtyi ahtaan tunnelin keskikohtaan, hän huomasi yläpuolellaan kattoluukun. Hän päätti avata sen, eihän mikään voinut muuttua enää pahemmaksi. Michaela avasi luukun veden tulviessa jo hänen jalkoihinsa asti. Sieltä putosivat ohuet köysitikkaat. Ne tuskin kestäisivät paljoa painoa, mutta Michaela alkoi silti kiivetä niitä pitkin määrätietoisesti ylöspäin. Köysitikkaat kestivät Michaelan painon ja hän pääsi niitä pitkin kattoluukusta sisään.

Michaelan edessä avautui pieni huone. Sen sinisillä seinillä oli tauluja ja tummalla lattialla oli tummansininen matto. Huone oli paksun pölykerroksen peitossa. Sitä ei kai ollut käytetty ikuisuuksiin. Tummanruskeat tammikalusteet olivat vanhannäköisiä ja tummansinisellä sametilla päällystetty pehmeä nojatuoli oli ajan kuluttama. Sen päällä oli viltti ja Korpinkynnen värein ruudutettuja tyynyjä. Huoneen seinällä oli musta liitutaulu liituineen. Yhdessä nurkassa oli kaksi suurta kirjahyllyä täynnä vanhoja kirjoja. Yksi seinähylly oli täynnä ennustustarvikkeita. Suuri Kristallipallo kimalteli pölyisyydestään huolimatta. Siniset teekupit, joissa oli jokaisessa Korpinkynnen vaakuna seisoivat suorissa riveissä lautastensa päällä. Kaikkein eniten Michaelaa kiehtoi kuitenkin vanha avonainen päiväkirja. Michaela katseli huonetta ihaillen. Hän käveli pöydän luo ja luki päiväkirjan avonaiselta sivulta:

9.5.1799
Kirjoitan tätä jälkipolville, siinä toivossa, että joku vielä löytää tämän huoneen. Viimeinen lukukauteni Tylypahkassa on päättymäisillään. Aion jatkaa Tylypahkassa opettamalla tähtitiedettä, mikäli pystyn.
En ole koskaan kertonut tästä huoneesta kenellekään. Aion viedä salaisuuden hautaan asti ja toivon, että seuraava löytäjä tekee samoi.
Jos et ole Korpinkynsi, pyydän sinua lopettamaan lukemisen. Luihuisen salaisuuksien kammiosta puhutaan paljon, siitä tiedetään. Tämä, Korpinkynsien ajatushuone sen sijaan ei ole vielä paljastunut ja toivon, ettei paljastukaan.
Rowena Korpinkynsi rakensi huoneen vaivalla. Hän toivoi, että huonetta käytettäisiin hyvin. Olen yrittänyt tehdä niin parhaani mukaan.
Tämä huone oli turvani, kun en päässyt oleskeluhuoneeseen. Kun nojatuolia napauttaa taikasauvallaan ja sanoo "levity" nojatuoli venyy sängyksi. Se suojeli minua kaikelta muultakin. Huonetta ei ole kartalla, eikä sitä myöskään voi kartoittaa.
Kirjahyllyt vaihtavat kirjoja aihepiirin mukaan pyydettäessä ja vain aito Korpinkynsi voi avata pöydän salalokeron. Pienessä hyllykössä on erilaisia taikamusteita ja sulkakyniä. Perkamentti on pöytälaatikossa ja jos olet hyvä lentäjä saat luudaan kirjahyllyn vierestä. Huonetta valaisevat loppumattomat kynttilät. Rakastan sinua, maailman ihanin huone.
Jäähyväisterveisin:
Carmen Aya Teresa Lopez

Michaela luki päiväkirjamerkinnän mykistyneenä. Hän oli kuullut jossain nimen "Carmen Lopez". Michaela ei kuitenkaan ajatellut sitä sillä hetkellä. Hän riensi kirjahyllyn luo ja otti sen vierestä luudan. Michaela avasi lattialuukun, josta hän oli tullut ja lakaisi lattian pölykerroksen luukusta ulos. Sen jälkeen hän otti nojatuoliltä viltin, johon oli kirjailtu Korpinkynnen vaakuna. Michaela tavoitteli taskustaan taikasauvansa, joka oli sinne edellisenä iltana jäänyt. Se oli edelleen siellä. Michaela otti sen, napautti sillä nojatuolia ja sanoi selkeällä äänellä:
"Levity."
Nojatuolin istuinosa alkoi venyä ja hetken kuluttua se oli niin pitkä, että siinä mahtui nukkumaan. Nojatuoli lopetti kasvamisen ja Michaela käpertyi tyytyväisenä nojatuolisänkyyn vaakunaviltin alle. Hän nukahti nopeasti väsyneenä ja hieman märkänä.

Michaela nukkui pitkään. Kun hän heräsi ja katsahti rannekelloonsa, se näytti puoli kahtatoista. Michaela nousi nojatuolisängystä, joka muuttui heti takaisin nojatuoliksi. Hän käveli nopeasti lattialuukun luo, avasi sen ja näki, että vesi oli kadonnut. Michaela laskeutui huteria köysitikkaita pitkin alas salakäytävään ja riensi Oliverin muotokuvan luo. Michaela koputti sitä ja pääsi ulos muotokuva-aukosta. Hän riensi ajatuksissaan alimpaan kerrokseen ja törmäsi Antoniaan.
"Michaela, mikset ollut aamiaisella?" Antonia kysyi hämmästyneenä.
"Nukuin liian pitkään", Michaela vastasi välttelevästi ja lähti kohti suuren salin ovea. Antonia kuitenkin pysäytti hänet.
"Et ollut makuusalissakaan. Missä olit?" Antonia kysyi.
"En päässyt illalla makuusaliin", Michaela sanoi ja astui ovesta sisään.

Michaela oli hieman myöhässä lounaalta. Hänellä oli kova nälkä, joten hän söi mielellään lounaansa. Paahtopaisti oli hyvää. Michaela lähti syötyään Korpinkynnen torniin. Hän kiipesi portaat toiseen kerrokseen ja käveli sitten huterien korkeiden portaiden luo. Hän kiipesi ne nopeasti ja pujotteli sitten Rohkelikkoryhmän ohi. Joku Rohkelikoista kuitenkin tönäisi hänet vahingossa seinällä roikkuvaa muotokuvaa päin.
"Opettele kulkemaan tönimättä!" Muotokuvaan maalattu violettiasuinen velho huusi Michaelalle.
Michaela jatkoi matkaansa ja käveli käytävän päähän. Hän nousi kahdet portaat ja näki käytävällä suuren joukon Korpinkynsiä. He olivat kai menossa Korpinkynnen oleskeluhuoneeseen. Michaela seurasi heitä ja tuli oleskeluhuoneen ovelle.
"Mikä lentää taivaalla ja pyyhkii jästien kuistin?" Kotkakolkutin kysyi.
Jotkut nauroivat, mutta yksi kuudesluokkalainen vastasi:
"Luuta."
"Oikein", kolkutin sanoi, ja ovi avautui.
Michaela astui melkein tyhjään oleskeluhuoneeseen. Hän käveli sen läpi ja kiipesi portaat ylös, päästäkseen makuusaliin. Hän avasi oven ja tuli tyhjään makuusaliin. Michaela riensi pylvässänkynsä luo ja näki, että hänen matkalaukkuaan oli pengottu. Tavaroita oli heitelty ympäriinsä ja kun Michaela avasi pylvässängyn verhot, hän näki tyynyyn kiinnitetyn puukon. Michaela otti puukon ympäriltä viestin ja luki:

Terveisiä "Sakura Miyamotolta",
tai oikeastaan joltain, joka oli olevinaan
hän. Vaikka emme löytäneetkään
etsimäämme tällä kertaa, saamme sen
vielä. Muista, että se, mitä me odotamme
tapahtuu 15.9.

Michaela tiesi, että Sakura oli japanilainen tyttö, jolla oli tummat hiukset ja kullanruskeat silmät. Sakuralla oli laaja ystäväpiiri ja paljon ihailioita, jo ennen kuin hän oli tullut Tylypahkaan. Michaela mietti viestiä järjestäessä tavaroitaan takaisin laukkuun.

Kun Michaela oli järjestänyt tavaransa, hän otti oppikirjansa, perkamenttiä ja sulkakynän. Michaela lähti makuusalista ja astui sen ovesta oleskeluhuoneeseen. Hän istuutui ikkunan viereen, tummansiniseen nojatuoliin, jonka edessä oli melkein tyhjä pöytä. Yksi ainoa oppilas istui pöydän ääressä ja tuijotti poissaolevasti ikkunasta ulos. Hänen tummanruskeat hiuksensa lainehtivat selässä, kun hän istui nojatuolissa, joka oli käännetty ikkunaan päin. Tytön pisamaiset kasvot olivat murheen murtamat, mutta Michaela ei nähnyt niissä yhtään kyyneltä. Michaela katseli häntä kauan. Vaikka tyttö olikin selvästi Michaelaa vanhempi, Michaela tunsi jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta häneen. Oli aivan kuin heillä olisi joku yhteinen salaisuus, tai murhe. Tytön meren siniset silmät tuijottavat edelleen ikkunaan. Ne näyttivät kuitenkin katsovan jonnekin muualle, paljon kauemmas.

Michaela ajatteli tyttöä edelleen, vaikka aloittikin jo läksyjensä teon. Hän avasi kirjan nimeltä Pimeyden voimat: itsesuojeluopas. Sen jälkeen hän alkoi kirjoittaa perkamentille siistillä käsialallaan.

Yhtäkkiä Michaela hätkähti. Tyttö, joka istui hänen edessään liikahti. Michaela katsahti ikkunaan. Heitä kohti lensi täyttä vauhtia valkea tunturipöllö. Sillä oli jalassaan kiinni kirje. Michaela päästi pöllön sisälle. Hän otti kirjeen sen jalasta ja se nousi ilmaan. Lintu lensi pois, mutta Michaela avasi hänelle tarkoitetun kirjeen kädet täristen.

Hyvä neiti Black,
ilmoitamme teille, että jästisukulaistesi kimppuun on hyökätty. Heidän talonsa on hajonnut, ja yksi heistä kuoli tuntemattomien velhojen hyökkäyksessä. Kaksi muuta ovat nyt Pyhässä Mungossa vammojensa takia.

Toivotamme teille hyvää lukukauden jatkoa:Taikaministeriö

Michaela luki hyvin suttuisella käsialla kirjoitetunkirjeen mykistyneenä. Lopezien kimppuun oli hyökätty. Joku oli kuollut. Se oli Michaelalle liikaa. Vaikka hän kuinka yritti estää, kyynelet tulivat hänen silmiinsä. Vastapäätä istuva tyttö kysyi:
"Mitä murheita kirje toi sinulle?"
Michaelan silmistä vuoti äänettömästi kyyneliä ja hän ojensi kirjeen tytölle. Tyttö luki lyhyen kirjeen nopeasti. Hän nyökkäsi ymmärryksen merkiksi ja ojensi kirjeeni takaisin.

Oleskeluhuone alkoi hiljalleen tyhjetä oppilaista, jotka lähtivät päivälliselle. Michaela ei kuitenkaan halunnut ruokaa. Hän haki käsilaukkunsa ja laittoi läksykirjat, taikasauvan ja hopeisen rasian sinne. Sen jälkeen hän seurasi muita oppilaita alempiin kerroksiin. Hän kuitenkin jättäytyi joukosta jälkeen toisessa kerroksessa. Michaela odotti, että muut oppilaat olivat menneet ja käveli sitten itse Oliver Elliotin muotokuvan luo.
"Voinko päästä salakäytävään?" Michaela kysyi masentuneena.
Oliver ei vastannut, mutta päästi Michaelan muotokuva-aukosta sisään. Michaela kiirehti kattoluukun luo. Hän kiipesi köysitikkaat nopeasti ja astui Korpinkynnen ajatteluhuoneeseen. Sitten Michaela antoi kyynelten vuotaa vapaasti.
"Kuka oli kuollut? Miksi Taikaministeriön kirjeessä ei kerrottu enempää? Mitä seuraavaksi tapahtuisi?" Michaela toisteli kysymyksiä itsekseen.

Kun Michaela viimein lopetti itkunsa, hän meni puisen pöydän ääreen ja jatkoi läksyjään. Kun hän sai ne valmiiksi oli kello jo puoli kymmenen. Michaelalla ei ollut aikomustakaan palata Korpinkynnen torniin, joten hän näpäytti taikasauvallaan nojatuolia ja sanoi:
"Levity."
Nojatuolin istuinosa kasvoi taas ja Michaela heittäytyi makaamaan sen päälle. Hän oli hyvin murheellinen ja epätietoisuus häiritsi häntä. Kaikkea tapahtunutta ajatellen hän viimein nukahti.

Vastaus:

Oi, pidän kovasti ideasta, että Tylypahkassa on myös Korpinkynnen salainen huone. Loit sen hauskalla tavalla ja huoneen sijaintikin selvisi vaiheittain, mysteerisesti. Mahtaakohan huoneessa käynyt ja kirjoittanut henkilö olla Michaelalle jotakin sukua?

Michaela sai vielä kamalia uutisia luvun lopuksi. Miten aikuiset ja viranomaiset mahtavat asiaan suhtautua? Ketään alaikäistä tuskin jätetään yksin huolehtimaan asioistaan. Michaelan tulevaisuudessa onkin kovasti epävarmuutta. Mitenköhän taikamaailma yleisesti ottaen voi näin vakavina aikoina? Tutkiiko ministeriö tai aurorit tapahtunutta ja pahojen velhojen suunnitelmia?

Tässä tarinassa oli myös ihanasti kuvailua, joka täydensi tunnelmaa. Minusta tekstissä näkyi aivan erilaista kehitystä kuin aikaisemmin. Kerronta on tasaisempaa, kuvailua on mukana sopivasti ja teksti ei ole vain seuraavan ja seuraavan tapahtuman selostamista.

Saat: 4 kaljuunaa ja 4 tupapistettä.
-Aline-

Nimi: Ocean

18.01.2017 19:10
kuulostaa ihanalle, en malta oottaa! kiva että Ocean ja Michaela pystyvät olemaan kavereita myös ikäerosta huolimatta!

Nimi: Michaela Black

17.01.2017 22:21
Luku 11

Michaela päätti lähteä tapaamaan Marieta ja Olivieta. Hän ei tiennyt, ketä he olivat, eikä lähtenyt siksi, että pelkäisi kirjeen uhkausta. Michaela toimi vaistonvaraisesti. Hän otti taikasauvansa laukustaan ja laittoi suippohatun päähänsä. Michaela avasi makuusalin oven ja käveli portaita pitkin Korpinkynnen oleskeluhuoneeseen. Sen suurista ikkunoista näkyi kaunis auringonlasku. Michaela ei kuitenkaan ehtinyt ihailla sitä, vaan lähti nopeasti oleskeluhuoneen kodikkuudesta. Hän sulki oven takanaan ja lähti kohti eteishallia.

Michaelalla meni noin viisitoista minuuttia löytää eteishalliin, jossa odottivat pahantahtoiset O'Brianin kaksoset, sekä pitkä Luihuispoika. Michaela huomasi liian myöhään, olevansa vaarassa. O'Brianin tytöt hymyilivät pahaenteisesti.
"Black, olet tullut tänne kuolemaan", toinen kaksosista sanoi kolkosti naurahtaen.
"Tänään pääsemme sinusta eroon, eikä kukaan saa koskaan tietää totuutta", toinen tytöistä sanoi hymyillen vihamielisesti.
"Asiaan siskot", poika sanoi käskevällä äänellä, "Väistykää pois tieltäni."
Luihuispoika lähestyivät hitaasti Michaelaa. Michaela näki pojan kasvoilla käärmemäisen virnistyksen, kun hän sanoi:
"Hyvä, rohkeampi kuin luulin."
Tytöt hihittivät ja tuijottavat Michaelaa kasvoillaan ivallinen ilme.
"Kai olet onnellinen, jos esittelemme sinulle ennen kuolemaasi veljemme, Frédéric O'Brianin", toinen tytöistä sanoi viitaten Luihuispoikaan, joka tuijotti Michaelaa keskittyneesti.
Luihuispoika puhui jotain. Se kuulosti pahaenteiseltä sihinältä. Michaela kavahti taaemmas, sillä hänen eteensä oli ilmestynyt suuri vihertävä käärme.

Käärme lähestyi Michaelaa keltaiset silmät kiiluen. Se väläytti pitkiä kulmahampaitaan ja luikerteli yhä nopeammin. Michaela arvasi, että sen hampaissa olisi myrkkyä. Poika sihisi edelleen, ja näytti hallitsevan käärmettä. Michaela perääntyi yhä taaemmas, mutta ei muistanut portaita, vaan kompastui niihin. Käärme syöksähti eteenpäin ja iski. Se upotti myrkkyhampaansa Michaelaan ja sihisi. Michaelaan iski hirveä kipu. Se tunkeutui joka paikkaan ja käärmeen puremakohdasta vuosi paljon verta. Michaela ajatteli kuolevansa kipuun. Myrkky alkoi levitä hänen elimistöönsä.
"Tervehdi kuolemaa, Michaela Black", poika sanoi Michaelalle ihmisäänellä ja tuijotti samalla häntä kellertävillä silmillään vahingoniloisesti.
Michaela näki tyttöjen pahantahtoiset ilmeet, ennen kuin menetti tajuntansa.

Kullanhohtoinen lintu istui orrella rehtorin kansliassa. Dumbledore ei ollut siellä. Moni entisen rehtorin muotokuva keskusteli kiivaasti keskenään. Feenikslintu lensi lähemmäksi, kuullakseen keskustelun.
"Joku Korpinkynsityttö maakaa eteishallissa ja näyttää kuolleelta", Dewrent Dilys sanoi äänessään hieman hätää ja järkytystä, "Tyttö näyttää siltä, että käärme olisi purrut häntä."
"Dumbledoren pitäisi saada tietää se", Armando Dippet sanoi järkevästi.

Feenikslintu ei kuunnellut enempää, vaan lehahti lentoon ja lensi sille tarkoitetusta aukosta käytävälle. Se ehti nopeasti Michaelan luo ja näki tämän hengittävän heikosti. Feenikslintu lensi lähemmäksi Michaelaa ja tunnisti tämän samaksi tytöksi, joka oli auttanut sen irti narusta. Se lauloi taas surullisesti. Viisas lintu tiesi, että vain hänen kyynelensä voisi pelastaa tytön. Se paino päänsä tytön havojen luo ja itki. Haavat umpeutuivat hetkessä ja Michaelan iho näytti siltä, että niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Lintu tönäisi tytön poskea hellästi ja lauloi.

Michaela heräsi. Hän ihmetteli ensin, oliko hän kuollut, vai ei. Lintu istui hänen sylissään, ja hän makasi epämukavassa asennossa portailla. Michaela nousi seisomaan. Sitten hän muisti kaiken. Käärmeen, O'Brianin kaksoset ja heidä veljensä, Luihuispojan, joka puhui käärmeelle ja haavat, jotka hän oli saanut. Ne olivat poissa. Michaelan taikasauva oli pudonnut lattialle. Hän kumartui nostamaan sen ja näki lattialla verijälkiä. Niistä hän tiesi, että kaikki oli totta. Feenikslintu lehahti lentoon ja katosi käytävän pimeyteen. Michaela tarkasti rannekelloaan. Se näy puolta yhtätoista. Yhtäkkiä Michaela kuuli ihmisääniä toisesta käytävästä. Hän kiirehti ylös portaita, ettei tulisi nähdyksi. Hän näki käytävällä Dumbledoren, joka näytti huolestuneelta. Dumbledore tutki tarkkaan lattian verijälkiä. Michaela ei jäänyt kauaksi aikaa toiseen kerrokseen, vaan lähti etsimään lyhyintä reittiä Korpinkynnen torniin.

Michaela nousi ylös huteria pitkiä kierreportaita pitkin ja tuli viidenteen kerrokseen. Hän nousi vielä yhdet portaat ja käveli hetken vahingossa ympyrää. Sitten hän käveli pitkän käytävän päähän ja kiipesi kapeita portaita pitkin tutun oven luo ja koputti siihen.
"Mitä sokea voi nähdä?" Kolkutin kysyi.
Michaela mietti hetken ja sanoi:
"Omia ajatuksiaan."
"Väärin", kotkakolkutin sanoi.
Michaela tajusi pettyneenä, että ei pääsisi oleskeluhuoneeseen.

Michaela yritti epätoivoisesti keksiä, missä viettäisi yönsä. Hänen päässään liikkui mitä omituisimpia vaihtoehtoja, kunnes hän keksi hyvän nukkumapaikan ja kuiskasi lähinnä itselleen:
"Voin mennä yöksi salakäytävään."

Michaela riensi takaisin toiseen kerrokseen, samaa tietä kuin oli tullutkin. Hän käveli nurkkaukseen, jossa Oliver Elliotin maalaus sijaitsi ja sanoi:
"Oliver."
Maalauksen herättyä hän jatkoi:
"Voinko päästä salakäytävään?"
"Tietysti, jos et häiritse minua enää tänään", Oliver vastasi ja avasi aukon, josta Michaela pääsi salakäytävään. Michaela pujahti sisään aukosta ja kiitti Oliveria. Hän käpertyi salakäytävän lattialle ja yritti saada unen. Kesti kuitenkin vielä tunteja, ennen kuin Michaela viimein nukahti.

Vastaus:

Huh, Michaelan kiusaajat ovat todella nousseet aivan toiselle tasolle. Moinen teko on jo todella hurjaa ja varmasti rankan rangaistuksen arvoinen. Toivottavasti Michaela selviää hyvin, ja pärjää myös traumojen kanssa, kun moinen tilanne voi herättää kovasti pelkoa. Saakohan rehtori selville tarkemmin, mitä tytölle tapahtui? Ehkäpä reissu sairaalasiipeen olisi taas saattanut olla tarpeen. Kun Michaela vielä jäi tuvan ulkopuolelle, voih. Onneksi tyttö löysi suojapaikan salakäytävän puolelta.

Kuvaat hyvin tarinan etenemistä. Ehkä tässä luvussa näkyy jopa hieman erilainen tyyli kuin aiemmin. Kerronta on selkeää ja selvästi hieman Michaelan ulkopuolella, kuvaillen laajasti tapahtumia ja tuntemuksia. Pidän luvun kulusta kovasti.

Saat: 3 kaljuunaa ja 4 tupapistettä.
-Aline-

©2017 Pensieve - Tylypahka tarinaroolipeli - suntuubi.com